...vain toiselle meistä.
Käytiin eilen Kaisun kanssa lääkärissä, mulla oli kontrolli ja Kaisulla vähän uusia ongelmia vanhojen lisäksi. Lääkäri totes sen minkä jo itse tiesinkin, eli mä olin parantunut tosi hyvin! Sipsuttelin siellä huoneessa kuin malli konsanaan ja pöydällä kopeloidessa mua ei enää sattunut. Niin siistiä! Nyt jätetään varovasti pois ne harmaat pillerit ja mä saan taas kohta olla ihan kuten ennenkin, voisko kevääseen parempia uutisia saada!
Kaisu sen sijaan, voi sitä. Se oli joku aika sit fyssarilla ihan umpisolmussa ja kipeä ja vaikka taitava Niina saikin sitä vähän auki, oli sen verta aikaa kulunut että Kaisu oli mennyt taas ihan jumppaseen. Sillähän on vasen polvi operoitu kolme kertaa 2,5-vuotiaana, eikä koipi koskaan tullut normaaliks. Siitä johtuen se sit saa ittensä jumiin muualtakin, sillä on ne iliopsoashommelit tosi arat ja nyt sit oli vielä oikeassa etujalassa ongelmia. Sille tehtiinki tosi kattava tutkimus ja otettiin jotain ziljoona rtg-kuvaa. Mut ainoa paikka missä oli nivelissä ongelmaa, oli ne polvet, joissa kuiteskaan ei ollu luupiikit kahdessa vuodessa kasvaneet. Selkä ja lonkat oli yhä ok ja oikea kyynär oli siisti ja molempien etusten varpaatkin. Lääkäri sit sanoi että kipu on hauislihaksessa ja sinne jänteen viereen sitten pistettiinki kortisonipiikki kun Kaisu oli vielä taju kankaalla. Sen gabapentin-lääkitystäkin nostettiin vähäks aikaa ja se sai sen saman piikin ku minä aiemmin. Huh huh, olihan siinä taas! Nyt vaan toivotaan et lääkkeet auttaa, et Kaisu vois vielä elää kivutonta elämää. Mein ihminen on sanonut ettei aio sitä missään pumpulissa ruveta pitään, ei se ole oikeeta koiranelämää. Eri asia on lyhyet saikut ja hetken aikaa rajoitettu liikunta, niinku nyt on, mut se ettei koira sais olla koira, villi ja vapaa, siinä ei oo mitään järkee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti