Kesäreissu 2023, osa 2

Jyväskylästä lähdettiin ajeleen kohti Mäntyharjua. Maanantaille oli luvattu kunnon myrskyä ja sadetta ja se olikin jo aamulla rantautunut Hankoon. Ihmiset oli suunnitelleet, että kierretään ensimmäinen saderintama itäpuolelta ja tarkoitus oli päästä leiriytymään ja kunnon lenkillekin ennen kuin se myräkkä leviäisi sinne missä ollaan. Ja sehän onnistui ihan täydellisesti! 

Kurvattiin Tommolansalmen leirintäalueelle jo ennen puoltapäivää, eikä sateesta ollut tietoakaan. Ja ihan pikkasen helpompi oli saada vaunu vaateriin, kun pohjana oli tasainen hiekka. Muutenkin tykättiin tosta alueesta, ihanaa mäntymetsää mihin oli tehty kulkuväyliä ja vaunu-ja autopaikat oli selkeitä ja tilavia. Huoltorakennukset tuoksui kuulemma aika uusilta vielä.

Ja mikä ihana lenkki saatiin tehtyä ihan omassa rauhassa, ensin metsässä ja sitten rannassa.

Loppupäivä sit lojuttiinkin vaunussa kuuntelemassa ajallaan alkanutta myrskyä ja katolle ropisevaa sadetta. Illalla piti kyl käydä katsomassa myrskyaaltoja, ihminen oli ihan liekeissä.

Vaikka tää paikka oli tosi kiva ja siisti, päätti ihmiset kuitenkin että jatketaan matkaa jo seuraavana päivänä. Seuraava kalenteriin merkitty juttu oli vasta perjantaina, joten vielä oli kolmelle yölle hakusessa leiripaikka. Koska nyt oltiin oltu jo ison järven, pienen järven ja moottoritien kupeessa, oli seuraava paikka luonnollisesti meren rannalla. Kaks vuotta sitten, kun ekaa reissua vaunulla tehtiin ja oltiin Kuopiossa, toi ihminen puhu koko ajan et oltiin Kotkassa. No nyt sit mentiin Kotkaan, ni eikö se laittanut kaverilleen terveisiä Kuopiosta. Pöljä.

Santalahden lomakylä oli taas jotain ihan muuta kuin tän reissun aiemmat mestat. Se oli aika iso, mut kuiteskin ihan viihtyisä. Meitä nelijalkaisia kohdeltiin siellä kuin kuninkaallisia. Respaan ja bistroon saatiin mennä ja siellä oli jopa koirien petejä ympäriinsä. Oli myös oma vesipiste ja puhtaita kuppeja. Niin ja menussa oli omat safkat meille, voitteko kuvitella?!

Siitä huolimatta me nuoltiin vaan huuliamme, kun noi ihmiset söi. No, meillä oli kyllä omat hyvät

 safkat vaunussa odottamassa, kivaa oli kuiteskin olla siellä terassilla mukana.

Me viihdyttiin Kotkassa kaks yötä. Päivisin käytiin ajelemassa keskustassa ja kävelyllä Koskipuistossa. Ihan siinä Santalahdessakin oli kivat ulkoilumaastot ja tietty se meri siinä vieressä. Keskiviikkona iltapäivällä alkoi sade, joka jatkui ja jatkui ja jatkui..

Torstaina aamusta sitten taas vaunu koukkuun kiinni ja matka jatkui. Saa nähdä koska mennään Kotkaan uudestaan, mein ihminen oli ollut siellä ennen tätä visiittiä justiinsa 20 vuotta sitten.

Ilma oli edelleen aika harmaa, kun suunnattiin auton nokka kohti Loviisaa. Siellä oli luvassa pihaparkkipaikka tutun luona, ihan maaseudulla. Siitä oli sit vaan alle parikyt kilsaa eläinlääkäriin, jonne mulla oli perjantaina aamulla aika.

Me kökötettiin melkeen koko torstai vaunussa ihmisen kanssa, koska vettä tuli taivaan täydeltä tuntikausia. Toinen ihminen oli jossain hommissa ja me tytöt oltiin ihan keskenämme.

Perjantaina aamusta mä en sit saanu ees safkaa, vaan lähdin mun ihmisen kaa sinne eläinlääkäriin Porvooseen. Mua vähän jännitti, mut enempi ehkä ärsytti, taas mua ronkittiin ja se otti vähän kipeetä. Silti mä olin niin nätisti, koska olihan mun tuki ja turva siinä vieressä.

Jos sua kiinnostaa lukea enempi tästä eläinlääkärihommasta, ni lue tuolta KLIK

 

Tän käynnin jälkeen ajettiin takas vaunulle ja jo tuttujen toimenpiteiden jälkeen jatkettiin matkaa, tällä kertaa kohti kotia.

Niin leppoisan ja rauhallisen reissun jälkeen oli ahdistavaa ajaa Kehä 3:lla, kun siellä oli ihan älyttömästi liikennettä ja jengi ajoi ihan kaistapäisesti. Huomas kyllä heti että ollaan pääkaupunkiseudulla. Kuskin verenpaine nousi heti ja otsasuoni alkoi nykiä. Onneks päästiin oman kodin rauhaan maalle.

Semmonen reissu oli se. Nähtäväks jää milloin seuraavaks lähdetään ja mihin.

Voi turkanen

Kaisulla oli eilen kontrollikäynti lääkärissä. Siitä tuli just täyteen kuus viikkoa, kun se tutkittiin läpikotaisin. Tässä välissä se oli saanut kaks Librela-pistosta ja Gabapentin-annos oli nostettu isommaks.

No, pari päivää ennen tota kontrollia mein ihminen löysi Kaisun leikatusta polvesta jotain outoa, ihanku siellä olis ollut joku pieni pala irti. Lääkärissä sit selvis että näin todellakin oli, ja se pitäis leikata sieltä pois. Voi syvä huokaus, se olis sitten viides kerta kun siihen polveen kajotaan! Ensin korjattiin ristarit, sitten korjattiin hajonnut metallituki, sitten otettiin pois turhaa metallia joka puski ihosta läpi, sitten poistettiin pieni patti ja nyt tarttis tehdä tämä. Ihminen oli eilen ihan mieli maassa kun se pohti näitä juttuja. Kaisu jäkitti vielä oikeaa etustakin, vaikkei sieltä kuvissa löytynyt mitään vikaa. Suurin todennäköisyys lienee se, että se varoo jonkin verran sitä vasenta polveaan ja näin ollen kipeyttää oikean etusen.

Kyllä täällä ollaan jouduttu pohtimaan mikä on järkevää ja mikä ei, mihin se raja vedetään. Noi nyt päätti että poistetaan se irtopala ja katsotaan vaikuttaako se polven kipuun. Librela jatkuu varmaan hamaan tappiin ja jos se auttaa niin hyvä. Jos ei, niin taitaa se raja mennä sit siinä. 

Mä vaan toivoisin ettei Kaisu olis kipeä, se on kuiteskin mun kaveri 💜

Terveen paperit, mutta...

 ...vain toiselle meistä.

Käytiin eilen Kaisun kanssa lääkärissä, mulla oli kontrolli ja Kaisulla vähän uusia ongelmia vanhojen lisäksi. Lääkäri totes sen minkä jo itse tiesinkin, eli mä olin parantunut tosi hyvin! Sipsuttelin siellä huoneessa kuin malli konsanaan ja pöydällä kopeloidessa mua ei enää sattunut. Niin siistiä! Nyt jätetään varovasti pois ne harmaat pillerit ja mä saan taas kohta olla ihan kuten ennenkin, voisko kevääseen parempia uutisia saada!

Kaisu sen sijaan, voi sitä. Se oli joku aika sit fyssarilla ihan umpisolmussa ja kipeä ja vaikka taitava Niina saikin sitä vähän auki, oli sen verta aikaa kulunut että Kaisu oli mennyt taas ihan jumppaseen. Sillähän on vasen polvi operoitu kolme kertaa 2,5-vuotiaana, eikä koipi koskaan tullut normaaliks. Siitä johtuen se sit saa ittensä jumiin muualtakin, sillä on ne iliopsoashommelit tosi arat ja nyt sit oli vielä oikeassa etujalassa ongelmia. Sille tehtiinki tosi kattava tutkimus ja otettiin jotain ziljoona rtg-kuvaa. Mut ainoa paikka missä oli nivelissä ongelmaa, oli ne polvet, joissa kuiteskaan ei ollu luupiikit kahdessa vuodessa kasvaneet. Selkä ja lonkat oli yhä ok ja oikea kyynär oli siisti ja molempien etusten varpaatkin. Lääkäri sit sanoi että kipu on hauislihaksessa ja sinne jänteen viereen sitten pistettiinki kortisonipiikki kun Kaisu oli vielä taju kankaalla. Sen gabapentin-lääkitystäkin nostettiin vähäks aikaa ja se sai sen saman piikin ku minä aiemmin. Huh huh, olihan siinä taas! Nyt vaan toivotaan et lääkkeet auttaa, et Kaisu vois vielä elää kivutonta elämää. Mein ihminen on sanonut ettei aio sitä missään pumpulissa ruveta pitään, ei se ole oikeeta koiranelämää. Eri asia on lyhyet saikut ja hetken aikaa rajoitettu liikunta, niinku nyt on, mut se ettei koira sais olla koira, villi ja vapaa, siinä ei oo mitään järkee.