Kesäinen päiväretki Särkisaloon

Kyllä on sateista ollut tänä kesänä, voi hyvät hyssykät sentään. Meitsi aina joka käänteessä sanoo ettei mein porukasta kukaan helteistä välitä, mutta aurinkoo olis kyllä ihan kiva välillä nähdä. Jatkuva sade ja harmaus vetää mielen maahan. Onneks on ollu muutamia ihan jees päiviä.

Yks sellanen just sään puolesta osui meidän reissuun Särkisaloon. Ihan tehtiin likkaporukassa päiväreissu autolla ja saatiin siihen uppoomaan kymmenen tuntia. Ton ihmisen ystävä asuu nykyään Förbyssä ja samoilla seuduilla on paikka jossa mein ihminen perheensä kanssa vietti lapsuuden kesiä. Se on aina ihan fiiliksissä kun sinne suunnille ajetaan.

Me lähettiin liikenteeseen ysiltä ja ajeltiin Tammisaaren kautta. Puoltoista tuntia matkaan meni, mutta mikäs siinä on kesäistä Suomea kattellessa ja hyvässä kelissä ajellessa.

Perillä me karvaiset saatiin tutkia uusia mestoja ja välillä ooteltiin autossa. Päästiin myös meren rannalle hengailee ja otettiin päikyt kahvilan terdellä. Ohikulkijoilla aina pyörii silmät päässä kun meitä on neljä. No, meitä oli yhes vaihees seittemän, joten me itte ei olla mitenkään ihmeissään.

Biitsin jälkeen oleiltiin vielä pitkä tovi puutarhassa, haisteltiin ympäristöä ja vaihteeks nukuttiin. Kyl oli kiva vaipuu horrokseen kun ruoho tuoksui ja kesätuuli heilutti turkkia. Ketut otti vähän kierroksii kun pihalle tuli maailman kiltein rotutoveri, joka on mun kaa just saman ikäinen. Niit piti sit vähän ojentaa, ettei kylässä käyttäydytä tollei, eikä se tietty muuallakaan ole sopivaa. Lopulta me kaikki sit loikoiltiin sulassa sovussa.

Tulikohan tähän nyt tarpeeks monta kuvaa siitä kun meitsi nukkuu reissussa, hehee! No, sitähän se on, koiranelämä, aina pitää nukkuu kun on mahis ja sama pätee syömiseen. Ikävä kyllä jälkimmäisen mahdollisuuksia on turhan paljon rajattu.

Kotiin päästiin turvallisesti alkuillasta ja sopivasti olikin just iltasafkan aika. Sattupa sopivasti.

Semmonen pieni reissu tähän väliin, jään venaa josko muuallekin pääsis nukkuu. 

Lepposaa kesää kaikille!

Kevätterveiset

Nyt on meikäläisen synttärit aika lailla juhlittu, menihän siihen reilu kuukausi!

Viime viikolla jouduin sitten hammasputsiin, mutta ei se ollut niin paha kuin muistelin. Taas olivat multa kysymättä ottaneet kaksi hammasta pois. Se on se joku para, eiku paro....jotain...tiitti tai joku, minkä takia hampaat menee huonoks. Vaikka meidän ihminen vähän peseekin meidän legoja, niin silti. No, mä oon kuiteskin syömisen ammattilainen, joten se on aivan sama onko mun suussa yks vai kakskytyks hammasta, ni safkan imuroin kitusiini samanlaisella antaumuksella, kuin mitä olen jo kymmenen vuotta tehnyt. Siinä jää kuulkaa semitehokas laatuimurikin toiseks!

Manta oli mukana lekurissa, kun siltä löytyi pari outoa pattia. Niistä otettiin näytteet ja ne tyhjennettiin kokonaan, eikä ne onneks ollut mitään pahoja. Huh!

Mun kondiksesta kirjoitellaan jossain vaiheessa enempi tonne Taskudyykkarin blogiin, mutta mä voin kuiteskin aika hyvin. Ja oon ihan onsku kun jäät on lähteneet meidän tieltä ja nyt päästään kävelemään sillai normaalisti. Ja muuten, kuulin puhuttavan jo vuoden ekasta vaunureissusta kuukauden päästä. Siistiiii!!! Päästään meren rannalle!!

Sitä ennen voitte ihmetellä miks meidän Tuuli on tiskirätissä..

Kesäreissu 2023, osa 2

Jyväskylästä lähdettiin ajeleen kohti Mäntyharjua. Maanantaille oli luvattu kunnon myrskyä ja sadetta ja se olikin jo aamulla rantautunut Hankoon. Ihmiset oli suunnitelleet, että kierretään ensimmäinen saderintama itäpuolelta ja tarkoitus oli päästä leiriytymään ja kunnon lenkillekin ennen kuin se myräkkä leviäisi sinne missä ollaan. Ja sehän onnistui ihan täydellisesti! 

Kurvattiin Tommolansalmen leirintäalueelle jo ennen puoltapäivää, eikä sateesta ollut tietoakaan. Ja ihan pikkasen helpompi oli saada vaunu vaateriin, kun pohjana oli tasainen hiekka. Muutenkin tykättiin tosta alueesta, ihanaa mäntymetsää mihin oli tehty kulkuväyliä ja vaunu-ja autopaikat oli selkeitä ja tilavia. Huoltorakennukset tuoksui kuulemma aika uusilta vielä.

Ja mikä ihana lenkki saatiin tehtyä ihan omassa rauhassa, ensin metsässä ja sitten rannassa.

Loppupäivä sit lojuttiinkin vaunussa kuuntelemassa ajallaan alkanutta myrskyä ja katolle ropisevaa sadetta. Illalla piti kyl käydä katsomassa myrskyaaltoja, ihminen oli ihan liekeissä.

Vaikka tää paikka oli tosi kiva ja siisti, päätti ihmiset kuitenkin että jatketaan matkaa jo seuraavana päivänä. Seuraava kalenteriin merkitty juttu oli vasta perjantaina, joten vielä oli kolmelle yölle hakusessa leiripaikka. Koska nyt oltiin oltu jo ison järven, pienen järven ja moottoritien kupeessa, oli seuraava paikka luonnollisesti meren rannalla. Kaks vuotta sitten, kun ekaa reissua vaunulla tehtiin ja oltiin Kuopiossa, toi ihminen puhu koko ajan et oltiin Kotkassa. No nyt sit mentiin Kotkaan, ni eikö se laittanut kaverilleen terveisiä Kuopiosta. Pöljä.

Santalahden lomakylä oli taas jotain ihan muuta kuin tän reissun aiemmat mestat. Se oli aika iso, mut kuiteskin ihan viihtyisä. Meitä nelijalkaisia kohdeltiin siellä kuin kuninkaallisia. Respaan ja bistroon saatiin mennä ja siellä oli jopa koirien petejä ympäriinsä. Oli myös oma vesipiste ja puhtaita kuppeja. Niin ja menussa oli omat safkat meille, voitteko kuvitella?!

Siitä huolimatta me nuoltiin vaan huuliamme, kun noi ihmiset söi. No, meillä oli kyllä omat hyvät

 safkat vaunussa odottamassa, kivaa oli kuiteskin olla siellä terassilla mukana.

Me viihdyttiin Kotkassa kaks yötä. Päivisin käytiin ajelemassa keskustassa ja kävelyllä Koskipuistossa. Ihan siinä Santalahdessakin oli kivat ulkoilumaastot ja tietty se meri siinä vieressä. Keskiviikkona iltapäivällä alkoi sade, joka jatkui ja jatkui ja jatkui..

Torstaina aamusta sitten taas vaunu koukkuun kiinni ja matka jatkui. Saa nähdä koska mennään Kotkaan uudestaan, mein ihminen oli ollut siellä ennen tätä visiittiä justiinsa 20 vuotta sitten.

Ilma oli edelleen aika harmaa, kun suunnattiin auton nokka kohti Loviisaa. Siellä oli luvassa pihaparkkipaikka tutun luona, ihan maaseudulla. Siitä oli sit vaan alle parikyt kilsaa eläinlääkäriin, jonne mulla oli perjantaina aamulla aika.

Me kökötettiin melkeen koko torstai vaunussa ihmisen kanssa, koska vettä tuli taivaan täydeltä tuntikausia. Toinen ihminen oli jossain hommissa ja me tytöt oltiin ihan keskenämme.

Perjantaina aamusta mä en sit saanu ees safkaa, vaan lähdin mun ihmisen kaa sinne eläinlääkäriin Porvooseen. Mua vähän jännitti, mut enempi ehkä ärsytti, taas mua ronkittiin ja se otti vähän kipeetä. Silti mä olin niin nätisti, koska olihan mun tuki ja turva siinä vieressä.

Jos sua kiinnostaa lukea enempi tästä eläinlääkärihommasta, ni lue tuolta KLIK

 

Tän käynnin jälkeen ajettiin takas vaunulle ja jo tuttujen toimenpiteiden jälkeen jatkettiin matkaa, tällä kertaa kohti kotia.

Niin leppoisan ja rauhallisen reissun jälkeen oli ahdistavaa ajaa Kehä 3:lla, kun siellä oli ihan älyttömästi liikennettä ja jengi ajoi ihan kaistapäisesti. Huomas kyllä heti että ollaan pääkaupunkiseudulla. Kuskin verenpaine nousi heti ja otsasuoni alkoi nykiä. Onneks päästiin oman kodin rauhaan maalle.

Semmonen reissu oli se. Nähtäväks jää milloin seuraavaks lähdetään ja mihin.

Seuraavana Särkisalo

Sastamalasta suunnattiin kohti Särkisaloa. Siellä meitä odottikin tuttu caravanalue, Katiskanmäki Ylönkylässä.

Meikä kutsuis paikkaa enempikin matkaparkiksi. Perusjutut siellä on, mutta ei muuta. Sijaintikin on sellainen, että pitää kävellä jonkin matkaa ison tien vierustaa jotta pääsee metsään lenkille. Eikä siinä ihan lähellä ole mitään, paitsi hauska lähiruokakioski, joka on auki aina ja toimii itsepalvelusysteemillä. Ja ai niin, oli siinä just avattu pikku kahvilakin, mutta ei siellä juuri ketään näkynyt. Nythän kuiteskin vasta ihmiskersojen kesälomat alkoi, joten ehkä alueella on vilskettä myöhemmin kesällä.

Mein ihmisellä on kuiteskin tuolla nurkilla tuttuja, joten tää paikka on palvellut mainiosti yöpymistarkoitukseen, siitä on passeli matka Perniöön kaupoille ja sit sinne tuttujen luo ja hautuumaalle. En tiiä onko tuolla koskaan hirmusti porukkaa, mut nyt oli yks retkeilyauto meidän lisäks. No, me tykätään omasta rauhasta.

Lauantai-iltana pyörähdettiin Förbyn satamassa jaloittelemassa. Meit vastaan tuli mies, joka tunnisti meidän rodun, johtuen siitä et sillä oli kotona samanlainen. Kiva kuulla välillä et joku kutsuu meitä muuksi ku kääpiölassieksi... Sit käytiin terdellä Nixorissa, sinne oltiin koko jengi tervetulleita, jopa sisään asti, mut me jäätiin kuiteskin ulos.

Sunnuntaina käytiin sitten ilman vaunua Mathildedalissa. Ihminen on puhunut siitä jo monta kertaa kun ohi ollaan menty Kemiönsaareen, ja nyt vihdoin mentiin tuonne ihan varta vasten. Ja olihan se hieno paikka, huh huh! Käveltiin ympäriinsä ja sit käytiin kaffella.

Meikä vähän haukku alpakoille. Ne oli tainnu just päästä karvoistaan kun olivat niin kuikeloita.

Tän reissun jälkeen me nelijalkaiset jäätiin toisen ihmisen kaa vaunuun päikyille kun toinen lähti sen ystävänsä luo käymään. Siellä on niin monta koiraa ni me jäätiin suosiolla pois matkasta.

Siinä se loppupäivä ja iltakin meni pötkötellessä ja seuraavana aamuna me sit taas lähettiinkin matkaan, tällä kertaa takas kotio.

Perjantaina onkin sitte Kaisun operaatio, kun sen polvesta leikataan se irtopala pois. Mua vähän jänskättää Kaisun puolesta, mut täytyy vaan toivoo et kaikki menee hyvin.

Äkkilähtö meren äärelle

Koska tota meitin ihmistä on viime aikoina ahdistanut useampikin asia, me päätettiin lähteä vähän tuulettaan aivoja meren rannalle. Pakattiin auto ja vaunu ja köröteltiin kohti Kasnäsiä suununtai-iltana. Meille nelijalkaisillehan autolla matkustaminen tarkoittaa nukkumista, mutta se on hyvä hetki levätä, kun koskaan ei voi tietää mitä on vastassa kun autosta noustaan. 

Oltiin perillä seiskan aikaan ja päästiin heti rannalle katsomaan laskevaa aurinkoa. Mein ihminen tuijotti merelle ihanku se olis odottanut jotakuta. Mut ei sieltä ketään tullut, joten ehkä se vaan ihasteli maisemaa.

Yö me nukuttiin oikeen mainiosti, tää oli meidän toka yö uudessa vaunussa ja eka reissun päällä. Aika samalla tavalla me asettauduttiin kuin aiemmassa vaunussa, vanhasta tottumuksesta.

Maanantai oli pikkasen harmaa päivä, mut ei meitä haitannut. Me päästiin päivän aikana usealle lenkille ja ihmisellekin tuli kuuleman mukaan enemmän askeleita mittariin kuin pitkään aikaan. Tiä miks niitä laskea pitää, senkun köpöttelee vaan menemään. Me ajettiin myös autolla Taalintehtaalle ja käveltiin siellä rantsussa. Ihan kesäkaupunkihan sekin on, ei siellä oikeen mitään elämää vielä ollut. Mut tulipahan käytyä.

Illalla sit istuskeltiin Kasnäsin kallioilla ja katteltiin joutsenia, niillä tais olla kosiopuuhat menossa.

Meikä tsekkas myös tyrnien tilanteen, ei niistä ollu ku vasta ajatus.

Toinenkin yö nukuttiin mainiosti ja aika omassa rauhassa saatiin alueella olla. Tiistaina sit aamu oli kostea, mut aurinko tuli kuiteskin esiin ja me lähdettiin lautalla saareen. Saaressahan me siis jo muutenkin oltiin, mutta nyt mentiin lautalla pienempään saareen. Tai oikeestaan siinä on kaksi saarta lähes yhdessä, Rosala ja Hiittinen. Ikinä ennen meikä ei ollut lautalla ollut, mutta nyt tuli sekin koettua. Mutta eipä siinä mitään kummallista ollut, ei me nähty autosta mitään, mut ihmiset meni sinne ylös katselee maisemia.

Jos oli Taalintehdas hiljainen, ni tää mesta oli ihan kuollut. Mut maisemia me sinne katsomaan mentiinkin ja niitä kyllä saatiin ihastella. Ois niillä rantakallioilla voinut istua vaikka tuntitolkulla, mut lähdettiin sit kuiteskin parin tunnin oleskelun jälkeen takas vaunulle.

Nälkäkin alko jo olla ja meitsin odotus palkittiin kun ihmiset alko grillaa, voi että sitä tuoksua!! Luonnollisestihan meikä sit imuroi grillin ympäristön heti kun siihen annettiin mahdollisuus.

Me oltiin aika poikki päivän retkestä, eikä iltapissojen jälkeen enää jaksettu mitään. Meikä veti katolleen ja nukahti siihen.

Keskiviikkona oltiin taas aikasin ylhäällä ja aamutoimien jälkeen alettiin pikkuhiljaa tekee lähtöä. Oli kyllä mukava muutaman päivän reissu ilman mitään suurempia suunnitelmia, mentiin ihan fiiliksen mukaan. Ja mä uskon että ton ihmisen korvienvälikin hieman tuulettui, vai mistähän se vihellys oikeen kuului...