Kevätterveiset

Nyt on meikäläisen synttärit aika lailla juhlittu, menihän siihen reilu kuukausi!

Viime viikolla jouduin sitten hammasputsiin, mutta ei se ollut niin paha kuin muistelin. Taas olivat multa kysymättä ottaneet kaksi hammasta pois. Se on se joku para, eiku paro....jotain...tiitti tai joku, minkä takia hampaat menee huonoks. Vaikka meidän ihminen vähän peseekin meidän legoja, niin silti. No, mä oon kuiteskin syömisen ammattilainen, joten se on aivan sama onko mun suussa yks vai kakskytyks hammasta, ni safkan imuroin kitusiini samanlaisella antaumuksella, kuin mitä olen jo kymmenen vuotta tehnyt. Siinä jää kuulkaa semitehokas laatuimurikin toiseks!

Manta oli mukana lekurissa, kun siltä löytyi pari outoa pattia. Niistä otettiin näytteet ja ne tyhjennettiin kokonaan, eikä ne onneks ollut mitään pahoja. Huh!

Mun kondiksesta kirjoitellaan jossain vaiheessa enempi tonne Taskudyykkarin blogiin, mutta mä voin kuiteskin aika hyvin. Ja oon ihan onsku kun jäät on lähteneet meidän tieltä ja nyt päästään kävelemään sillai normaalisti. Ja muuten, kuulin puhuttavan jo vuoden ekasta vaunureissusta kuukauden päästä. Siistiiii!!! Päästään meren rannalle!!

Sitä ennen voitte ihmetellä miks meidän Tuuli on tiskirätissä..

Talven tuntua

Olin kovasti toivonut, että ehdittäis vielä syksyllä yhdelle vaunureissulle, mutta ollaan oltu sekä kipeitä, että kiireisiä, ni se sit jäi. Nyt on vaunukin jo talvisäilöön laitettu kevättä odottamaan. 

Täällä on tosiaan kaikilla ollut kremppaa ja homma jatkuu yhä. Meikäläistä kuntoutetaan ja syön yhä lääkkeitä. Mantalta poistettiin sappirakko kaks viikkoa sitten ja eilen just poistettiin tikit. Arpi on 13 cm pitkä, melkeen yhtä pitkä ku meikäläinen! Manta on nyt onsku kun ei tartte pitää kauluria, vaikka hienosti se pärjäs sen kanssa. Nyt meistä kaikki on kaulurikonkareita, Manta oli ainoo joka ei vielä ollut sellaista koskaan tarvinnut.

Vähän ennen leikkausta ihminen ja Manta kävi moikkaa Konsta-veikkaa. Mäkin olisin halunnut poikani nähdä, mutta olosuhteiden pakosta jäin kotiin.

Tuuli on menossa tutkimuksiin ens kuussa, sillä on jotain outoa kropassaan. Lisäks siltä poistetaan pari pattia selästä ja pieni näppylä silmästä ja putsataan samalla hampaat, onhan siinä taas. Ja Kaisu ny on Kaisu. Sillä oli just juoksut ja se oli ihan sekopää, mut nyt se on taas normisti sekopää.

Täällä meillä ei vielä ole talvi, mut muutamana päivänä on sadellut lumihiutaleita. Ei ne maahan ole jääneet, mutta just pelottelivat telkussa että lunta olis viikonloppuna tulossa. Voihan rähmä, me tykätään enempi sulasta ja lumettomasta maasta, mut minkäs teet.

Me jatketaan könkkäämistä eteenpäin ja toivotaan pikaista paranemista meille ja tietty teille, jos joku lukija vaikka on kipeenä.

Kesäreissu 2023, osa 2

Jyväskylästä lähdettiin ajeleen kohti Mäntyharjua. Maanantaille oli luvattu kunnon myrskyä ja sadetta ja se olikin jo aamulla rantautunut Hankoon. Ihmiset oli suunnitelleet, että kierretään ensimmäinen saderintama itäpuolelta ja tarkoitus oli päästä leiriytymään ja kunnon lenkillekin ennen kuin se myräkkä leviäisi sinne missä ollaan. Ja sehän onnistui ihan täydellisesti! 

Kurvattiin Tommolansalmen leirintäalueelle jo ennen puoltapäivää, eikä sateesta ollut tietoakaan. Ja ihan pikkasen helpompi oli saada vaunu vaateriin, kun pohjana oli tasainen hiekka. Muutenkin tykättiin tosta alueesta, ihanaa mäntymetsää mihin oli tehty kulkuväyliä ja vaunu-ja autopaikat oli selkeitä ja tilavia. Huoltorakennukset tuoksui kuulemma aika uusilta vielä.

Ja mikä ihana lenkki saatiin tehtyä ihan omassa rauhassa, ensin metsässä ja sitten rannassa.

Loppupäivä sit lojuttiinkin vaunussa kuuntelemassa ajallaan alkanutta myrskyä ja katolle ropisevaa sadetta. Illalla piti kyl käydä katsomassa myrskyaaltoja, ihminen oli ihan liekeissä.

Vaikka tää paikka oli tosi kiva ja siisti, päätti ihmiset kuitenkin että jatketaan matkaa jo seuraavana päivänä. Seuraava kalenteriin merkitty juttu oli vasta perjantaina, joten vielä oli kolmelle yölle hakusessa leiripaikka. Koska nyt oltiin oltu jo ison järven, pienen järven ja moottoritien kupeessa, oli seuraava paikka luonnollisesti meren rannalla. Kaks vuotta sitten, kun ekaa reissua vaunulla tehtiin ja oltiin Kuopiossa, toi ihminen puhu koko ajan et oltiin Kotkassa. No nyt sit mentiin Kotkaan, ni eikö se laittanut kaverilleen terveisiä Kuopiosta. Pöljä.

Santalahden lomakylä oli taas jotain ihan muuta kuin tän reissun aiemmat mestat. Se oli aika iso, mut kuiteskin ihan viihtyisä. Meitä nelijalkaisia kohdeltiin siellä kuin kuninkaallisia. Respaan ja bistroon saatiin mennä ja siellä oli jopa koirien petejä ympäriinsä. Oli myös oma vesipiste ja puhtaita kuppeja. Niin ja menussa oli omat safkat meille, voitteko kuvitella?!

Siitä huolimatta me nuoltiin vaan huuliamme, kun noi ihmiset söi. No, meillä oli kyllä omat hyvät

 safkat vaunussa odottamassa, kivaa oli kuiteskin olla siellä terassilla mukana.

Me viihdyttiin Kotkassa kaks yötä. Päivisin käytiin ajelemassa keskustassa ja kävelyllä Koskipuistossa. Ihan siinä Santalahdessakin oli kivat ulkoilumaastot ja tietty se meri siinä vieressä. Keskiviikkona iltapäivällä alkoi sade, joka jatkui ja jatkui ja jatkui..

Torstaina aamusta sitten taas vaunu koukkuun kiinni ja matka jatkui. Saa nähdä koska mennään Kotkaan uudestaan, mein ihminen oli ollut siellä ennen tätä visiittiä justiinsa 20 vuotta sitten.

Ilma oli edelleen aika harmaa, kun suunnattiin auton nokka kohti Loviisaa. Siellä oli luvassa pihaparkkipaikka tutun luona, ihan maaseudulla. Siitä oli sit vaan alle parikyt kilsaa eläinlääkäriin, jonne mulla oli perjantaina aamulla aika.

Me kökötettiin melkeen koko torstai vaunussa ihmisen kanssa, koska vettä tuli taivaan täydeltä tuntikausia. Toinen ihminen oli jossain hommissa ja me tytöt oltiin ihan keskenämme.

Perjantaina aamusta mä en sit saanu ees safkaa, vaan lähdin mun ihmisen kaa sinne eläinlääkäriin Porvooseen. Mua vähän jännitti, mut enempi ehkä ärsytti, taas mua ronkittiin ja se otti vähän kipeetä. Silti mä olin niin nätisti, koska olihan mun tuki ja turva siinä vieressä.

Jos sua kiinnostaa lukea enempi tästä eläinlääkärihommasta, ni lue tuolta KLIK

 

Tän käynnin jälkeen ajettiin takas vaunulle ja jo tuttujen toimenpiteiden jälkeen jatkettiin matkaa, tällä kertaa kohti kotia.

Niin leppoisan ja rauhallisen reissun jälkeen oli ahdistavaa ajaa Kehä 3:lla, kun siellä oli ihan älyttömästi liikennettä ja jengi ajoi ihan kaistapäisesti. Huomas kyllä heti että ollaan pääkaupunkiseudulla. Kuskin verenpaine nousi heti ja otsasuoni alkoi nykiä. Onneks päästiin oman kodin rauhaan maalle.

Semmonen reissu oli se. Nähtäväks jää milloin seuraavaks lähdetään ja mihin.

Broilerinkoipi paranee

Just ennen jussia Kaisu pääs eroon tikeistään ja pikkuhiljaa jalka alkaa näyttää taas jalalta, eikä broilerinkoivelta.

Oli kuulemma ollu ihan uus hoitsutyyppi siellä ottamassa tikkejä pois ja se sanoi ettei ollu ikinä törmännyt niin rauhalliseen ja hoitomyönteiseen koiraan ku mitä Kaisu on. No, tottahan se on, ei se turhia hötkyile, ihminen keikauttaa sen kylelteen ja se on siinä!

Päästiin sitte samana iltana koko jengi tohon lähelle Navalaan ulkoileen. Siellä on se meidän kerhon aksakenttä, mut me tehtiin eka lenkki ja oltiin siinä vieressä isolla nurmikolla hengailemassa. Meille misseille oli luvassa pari kierrosta juoksua turpa kiinni. Mulla se oli aika vaikeeta, kun siinä vieressä joku huusi kovaa ja korkeelta 'putkeen, putkeen, putkeen'. Hitto et ois tehny mieli hakkua, mut olin sit kiltisti hiljaa ja sain palkkaa. Ihminen alkaa pikkuhiljaa tajuta ettei se voi ottaa juosuaskelia, kun sillon me kiihdytään ja aletaan haukkuu. Mun kaa se pystyy kävelee sillai reippaasti näyttämättä idiootilta, mutta Tuulin ravi tuppaa olemaan sen verta reippaampaa, et ihminen menee sillai hölmön näkösenä eteenpäin, vähä ku yrittäis juosta, mutta ei sitten kuiteskaan. No, koiria siellä kaiketi enempi katsotaan, mutta, joo.. Se oli parin kierroksen jälkeen ihan hiki päässä, kiros taas lääkitystään.

Kaisu ja Manta sai tehdä muutaman toko-jutun ja me kaikki oltiin kyl niin onskuja kun oli tämmöstä pientä aktiviteettia. Juhannuksen läpi sit lähestulkoon pötköteltiinkin terdellä.

Pönttöpää

Toissapäivänä koitti vihdoin se Kaisun operaatio, eli aiemmin operoidusta polvesta piti poistaa irrallinen metallinpala ja samalla putsattiin sitte purukalusto. Nivel- ja hammashommia ei normisti tehdä samalla kertaa tulehdusriskin takia, mut tää irtopala ei ollut nivelessä, vaan ihan siinä ihon alla. Antibioottisuojaa kyllä käyttivät ja kuuri jatkuu kotonakin muutaman päivän.

Tuosta nuolen osoittamasta metalliväkkärän päästä oli pala irti.

Me, eli meikä, Kaisu ja ihminen, lähettiin aamulla ajoissa kohti Mankkaata. Kaisu otettiin sisään heti kasin jälkeen ja se lähti häntä heiluen lekurin mukaan, outo tyyppi. Me lähdettiin muille asioille ja sitte takas kotiin odottelee soittoa. Se on aina kuulemma jännää, vaik yleensä kaikki meneekin hyvin, ni kun ei voi ihan satavarma olla. Vähän toi ihminen alko jo hermostuu, kun kello läheni yhtä, eikä vielä ollu kuulunu mitään. Mutta usein lekurista soitetaankin vasta sitten kun potilas on jo kohtuu hyvin hereillä, ei sieltä ihan nuppi sekaisin ketään kotiin päästetä.

No se puhelu sit tulikin siinä just ennen yhtä. Kaikki oli mennyt hyvin, metalli oli saatu pois ja suu putsattua. Yks heiluva hammas oli jouduttu poistamaan, hyvä juttu, ehkä Kaisu nyt jatkossa taas tykkää jyrsiä luita meidän muiden tavoin.

Polvessa on kolme tikkiä, jotka poistetaan parin viikon päästä, samalla keikalla otetaan taas Librela-pistos. Liikkumiseen ne tikit ei juuri vaikuta, aika normisti saa olla, ei nyt mitään riehumista, mutta kävelyllä voi käydä ja silleen. Ja kuuppa pitää tietty olla Kaisulla päässä, muutenhan se repii tikit samantien pois, varmaan ne vähän kutiseekin. Mut ei toi kauluri kyllä yhtään häirii sen elämää, ihan hyvin viime yönäkin oli päässy sohvalle nukkumaan.

Näillä ny mennään ja toivotaan ettei tuohon polveen tarttis enää koskaan kajota.

Voi turkanen

Kaisulla oli eilen kontrollikäynti lääkärissä. Siitä tuli just täyteen kuus viikkoa, kun se tutkittiin läpikotaisin. Tässä välissä se oli saanut kaks Librela-pistosta ja Gabapentin-annos oli nostettu isommaks.

No, pari päivää ennen tota kontrollia mein ihminen löysi Kaisun leikatusta polvesta jotain outoa, ihanku siellä olis ollut joku pieni pala irti. Lääkärissä sit selvis että näin todellakin oli, ja se pitäis leikata sieltä pois. Voi syvä huokaus, se olis sitten viides kerta kun siihen polveen kajotaan! Ensin korjattiin ristarit, sitten korjattiin hajonnut metallituki, sitten otettiin pois turhaa metallia joka puski ihosta läpi, sitten poistettiin pieni patti ja nyt tarttis tehdä tämä. Ihminen oli eilen ihan mieli maassa kun se pohti näitä juttuja. Kaisu jäkitti vielä oikeaa etustakin, vaikkei sieltä kuvissa löytynyt mitään vikaa. Suurin todennäköisyys lienee se, että se varoo jonkin verran sitä vasenta polveaan ja näin ollen kipeyttää oikean etusen.

Kyllä täällä ollaan jouduttu pohtimaan mikä on järkevää ja mikä ei, mihin se raja vedetään. Noi nyt päätti että poistetaan se irtopala ja katsotaan vaikuttaako se polven kipuun. Librela jatkuu varmaan hamaan tappiin ja jos se auttaa niin hyvä. Jos ei, niin taitaa se raja mennä sit siinä. 

Mä vaan toivoisin ettei Kaisu olis kipeä, se on kuiteskin mun kaveri 💜

Sappi kiehuu, vai kiehuuko?

Tervehdys helteen uuvuttamalta laumalta, puuh! Onneks alkaa pikkuhiljaa olla siedettävämpää. Kyllä me kesästä tykätään tosi paljon, mut liika on liikaa, ihan kaikessa. Ollaan reilu viikko nukuttu mein ihmisen kanssa vaunussa, kun siellä on paljon viileämpää ku talossa. Vähänku oltais retkellä koko ajan, hauskaa!

Hoopersia ei olla nyt käyty treenaa kun on ollu liian kuuma. Ei me lenkillekään mennä ku viideltä aamulla, ei sitten pyörrytä me nelijalkaiset eikä mein ihminen.

Mut on tässä ollu vähän hässäkkää kuiteskin. Mantan vatta on taas ollu tosi kipee, joten sen kanssa käytiin lekurissa viime viikolla. Me ryysättiin sinne koko jengi, ja voi että siellä oli ihanan viileetä kun ilmastointi toimi. Oltais voitu jäädä sinne! Mä kyllä otinkin tirsat lattialla sillä aikaa kun Mantaa ultrattiin. Käyttäydyttiin muutenkin tosi mallikkaasti, vaik oltiin koko rymyjengi matkassa. Ja tiettyhän hyvästä käytöksestä sai palkkaa, KARKKIA!!

Meidän kaikkien sappi on ainakin kerran aiemmin ultrattu, kun meillä shelteillä on aika paljon niitä sappiongelmia nykyään, jopa niin pahoja että tarttee koko härpäke leikata pois. Mun yhdeltä pojalta se onkin leikattu jo pari vuotta sitten. No mutta, meidän sapet on aiemmin ollu tosi jees, mut nyt ekaa kertaa Mantalla oli siellä sakkaa kohtalainen määrä. Se tosin ei välttämättä selitä sen vattakipuja, koska sillä on aiemminkin ollu ongelmaa suoliston kanssa, eikä sillon ollu vielä sapessa mitään. Verikokeet kerto että kolesteroliarvo on koholla, samoin haima-arvo lievästi. Nyt vielä odotetaan borrelia vasta-ainetestin tuloksia.

Että seurantalinjalla mennään nyt muutama viikko, sit kontrolloidaan sekä sappi että veriarvot, varsinkin toi haima. Ruoaks Manta on saanu jo pidempään anallergenic nappulaa, puuroa ja kypsää lihaa. Nyt se raukka saa jonkun aikaa pelkkää nappulaa. Olen pahoillani, lapseni, mutta tässä en voi auttaa. On sillä varuiks myös kipulääkettä ja närästyslääkettä.

Manta oli nuorempana tosi hankala tuolla lääkärissä, kun sitä pelotti niin perk...sti. Nykyään se on rauhallisempi, mut siltä otetaan verta aika takajalasta, ettei sen tartte kattella sitä hoitsua vaan se voi työntää päänsä ton ihmisen kainaloon. Varsinainen jänis, pää puskaan, vaikka kettuhan se on!

Mut ei täs ny tän ihmeempää. Mä palaan taas, kyllä kaikenlaisia tapahtumia on kuulemma tulollaan. Jännää!