Melkein julkkis

Meikä pääs lehteen! Olkoonkin, että kyseessä on rotulehti ja että toi ihminen itse lähetti mun kuvan sinne. Meikä on kyllä ollut aiemminkin lehdessä, silloin aksatulosten osalta, mutta nyt tää liittyi niihin viime kesän missikisoihin. Sieltä on tulossa mulle iso ruusuke, esittelen sen sitten kyllä kun se saapuu. Toivottavasti sieltä tulee jotain safkaa kans, meitsin elämä kuiteskin eniten pyörii ton syömisen ympärillä.

Täällä meilläpäin alkaa olla tiet jo aika sulia. Se tietty tarkoittaa sitä et kura lentää ja magan alunen on ihan ryönässä kun lenkiltä tullaan. Mut on vieläpä viikko sitten pesty, joten tosi siistii saada vähän hiekkaa varpaitten väliin, on kotoisampi olo. Mun tukka tosiaan on ihan järkky, sitä irtos pesun jälkeen ihan jäätävät määrät, ja se mikä jäi jäljelle, sojottaa kohti kattoa. Saapa nähdä normalisoituuko se siitä koskaan.

Ens viikolla on lääkärikeikka mulla ja Kaisulla, vähän jänskättää..

Ihana kevät!

Vähänkö siistiä, nyt on jo maaliskuu!

Sehän tarkoittaa sitä, että kohta on kesä. Tai no, ensin kevät. Se tarkoittaa myös sitä, että meikä on nyt 9v ja 1kk ikäinen, koskapa juhlin synttäreitäni helmikuun alussa. Synttärin kunniaksi toi ihminen raahas mut ortopedille, koska mun polvi oli kipeä. Siellä mut pistettiin väkisin päivätirsoille. En ois halunnut just sillon nukkuu, mut minkäs teet kun piikkiä tuli kankkuun kaksin kappalein, kun ekan teho ei riittänyt. No, sit mä olinkin niin kuutamolla etten meinannut jaksaa herätä. On tää, eka ei saa valvoa ja sit kun vihdoin nukkuu, ruvetaan tökkimään hereille. Aina ei ole helppoa olla pieni koira.

Ei meitsistä mitään vakavaa onneks löytynyt, selkä ja lonkat näytti kuvissa hyvältä ja siellä kipeässä polvessakin oli vain ihan pikkasen turvotusta. Kuiteskin kipu piti saada pois ja kun mun selkäkin oli mennyt aika juntturaan sen polven varomisen takia, niin sain lisää piikkiä ja sit vielä jotain pieniä harmaita pillereitä kotiin syötäväks. Toivottavasti toi ihminen tietää mitä tekee, koska mähän syön kaiken mitä mulle tarjotaan.

Meikä menee kontrolliin reilun parin viikon päästä ja toivottavasti voidaan jättää ne harmaat pillerit pois. Mä oon kyllä ollut jo tosi hyvässä kunnossa. 

Samalle keikalle tulee mukaan Kaisu, sehän on polvivaivojen konkari ja nyt tarttis päivittää senkin tilanne ja saada ehkä jotain uutta lääkettä. Sehän syö niitä hamaan tappiin, mitä se ikinä tarkoittaakaan. Se on aika jumissa koko ajan kun ei se osaa varoa mitään kun se on tommonen vatipää. Painelis päistikkaa varmaan jyrkänteeltä alas, koska ei vaan huomais sitä kun pitää kytätä muita ja töylätä kaikkee outoo koko ajan. No, se on semmonen.

Mun toinen tytär Tuuli kävi hammasputsissa ihan vuoden alussa ja siltä otettiin pois muutama pikkuhammas edestä. Nyt meillä molemmilla on hammastodistus, että jos mennään vielä joskus näyttelykehään. Nähtäväks jää. Mulla räjähti tukka ihan totaalisesti muutama viikko sitten ja ihminen mietti johtuisko se lääkkeistä. Kyllähän mulla on karvoja vaikka lampaat söis, mut näytän tällä hetkellä virttyneeltä vanupallolta, joten saas nähdä kuin käy.

Rauhallista joulua

 Terppa vaan!

Ihan pikkasen on vierähtänyt aikaa viime kerrasta, mutta ei meitin elämässä ihan hirveesti ole tapahtunut viimeisen kolmen kuukauden aikana. Syödään, nukutaan ja käydään lenkillä, ihan perus settiä. Uskoisin että vuoden alusta taas vähän muuttuu ton ihmisen tekemiset ja aikataulut, eli varmaan päästään taas enempi päiväsaikaan ulos.

Ajattelin toivottaa teille molemmille lukijoille oikein ihanaa joulun aikaa ja sit kun on se vuodenvaihde, niin käykää ajoissa ulkona ja sit taas vasta kun se tykitys on loppunut, näin säästytään monelta harmilta.

                                                                      

Virallista ja epävirallista

Missikisaa siis. Tulollaan oli syyskuun alun Kihniön ryhmis ja samalla viikolla mein ihminen huomasi Tuusulassa arki-illan mätsärin. No sinnehän me sit lähdettiin, harjoittelemaan kuulemma. Piti yrittää tehdä jotain ettei Kalajoen kehässä räksyttäminen toistuisi. Aijaa, miks kaikki kiva kielletään?

Kammottavien ruuhkien takia meinattiin myöhästyä, mut onneks ehdittiin kuiteskin. Mä pyörähdin vetskukehässä seitsemän muun kanssa ja sijoituin sinisten toiseksi. Ja käyttäydyin kohtuu hyvin, vaikka muutama räksä-ääni suusta pääsikin, hih.

 

Tuulin vuoroa jouduttiin pikkasen oottaa, mut mikäs siellä oli mukavassa syysillassa hengaillessa. Pienissä aikuisissa oli 42 koiraa ja ensteks Tuuli sai sininen nauhan, mut lopulta sitten voitti kaikki muut siniset ja pääsi bis-kehään! Siellä ei sit enää sijoitusta tullut. Mut olipa kiva iltarupeama ja nähtiinpä pari tuttuakin.

 

Saman viikon perjantaina lähdettiin sit vaunun kera kohti Parkanoa, jossa leiriydyttiin Pahkalanniemeen. Alueena paikka oli hieno, mutta muuten aika tuhruisessa kunnossa. Vessoissa oli kuulemma jääkylmä. Lyhyen kävelymatkan päässä oli useita kauppoja ja huoltsikoita.

 

 

Parien yöunien jälkeen ajettiin aikaisin sunnuntaina parinkymmenen kilsan päähän Kihniöön, jossa oltiinkin sitten jopa vähän turhan ajoissa. Lämpötila oli hädin tuskin plussan puolella, mut onneks meil karvasilla ei ollu hätää. Ja jotain kuulin puhuttavan myös pitkistä kalsareista, joten ehkei noi ihmisetkään ihan pystyyn jäätyneet.

 

Shelttikehän tuomari oli alkuperäisestä muuttunut, mutta koska oli uusi tuttavuus niin lähdettiin noinkin pitkälle. Vaan ei ehkä olis kannattanut, Tuulille H ja mulle EH, ihan pöh. No, kaikkia ei voi miellyttää. Sai siellä joku valioluokan narttukin T:n purennan takia.

Meillä oli kuiteskin mukava päivä siellä ja kyllä aurinkokin lopulta näyttäytyi. Ja lähes koko kotimatkanhan se paistoi, mut mehän taas nukuttiin.

Kesäreissu 2022 osa 2

No niin, pikkasen pitkäks venähti tää kakkososan kirjoittaminen, mutta tässä se nyt tulee. Elikkäs meidän nelijalkaisten kannalta reissun jännin osio oli kolmen päivän koiranäyttely Kalajoella, Kaladogi Show. Perjantaina aloitettiin alkuillasta ryhmänäyttelyllä ja meitä shelttejä oli ilmoitettu tooosi paljon. Katteltiin ihmisen kanssa osallistujaluetteloa päiväunien lomassa perjantaina ja todettiin että meikäläistä ja yhtä muuta lukuunottamatta kaikki muut yhdeksästä veteraanirouvasta oli vähintään yhden maan muotovalioita. No, me mentäis kuiteskin rinta rottingilla ja häntä tötteröllä kehään..

Näyttelypaikka oli valtavan iso hiekka-alue pienlentokentän kupeessa ja autot jätettiin kiitoradalle, hauskaa. Heti alkuun ihmeteltiin miksi maassa, ihan siis koko sillä alueella, oli järjetön määrä tupakantumppeja. Oliko edellisenä viikonloppuna ehkä ollut röökaamisen sm-kisat, tai jotain... Joka tapauksessa, yök! Toinen pikkasen häiritsevä tekijä oli muurahaiset, joita oli ihan tosi paljon, oli vaikeeta löytää teltalle paikka, joka ei olis ollut murkkujen kulkureitillä.

 

Saatiin kuiteskin lopulta leiri pystyyn ja päästiin kehään. Meikäläisiä tuomaroi ekassa näyttelyssä komea italialainen mies. Hää tykkäs Tuulista EH:n verran, vaikka arvostelu oli kyllä ihan jees. Mutta kyllä noita ehhejä alkaa Tuulilla jo ihan tarpeeks olla.

Meikä oli sit ekana vetskuna kehässä ja arvatkaas mitä mä keksin? Hähää, mä aloin haukkuu siinä kun juostiin yhdessä ympyrää muiden kanssa. Olipas vapauttavaa, eikä toi ihminen voinut asialle mitään, kun en mä uskonut sen vihaista pihinää jonka se suupielestään sylki, ai että!!

Tästä huolimatta italiaano tykkäs musta ja antoi ERI:n, siistii. Huomatkaa arvostelun 'lovely eyes', hihihii, mun pallosilmät! Kaikki muutkin vetskumummelit sai ERI:n, joten oltiin sit kaikki taas yhtäaikaa kehässä. Pikkasen me yllätyttiin kun meikä tuli toiseksi, ennen niitä upeita valioita, ihan uskomatonta! SA ja vetskuserti meni ekalle.

 

Vaan olipas kiva keikka, varsinkin toi haukkuminen.

Näyttelyn jälkeen oltiin ihan poikki ja vaik ihmiset kävi pikaseen kaupassa hakee syötävää, ei ne saanu sieltä mitään järkevää ostettua. Oltiinkin iltapesun ja meidän sapuskan ja pikkulenkin jälkeen ihan valmiita nukkumaan.

Lauantain näyttely oli nord-näyttely ja koiramäärä vaan kasvoi. Tuuli oli meistä tietty taas ekana kun avoimessa luokassa kisailee. Tuulin arvostelu oli aikamoinen pettymys ja se sai ensimmäinen ja toivottavasti myös viimeisen H:n. Ei kyllä ihan oikeesti ole hoon koira, mun kaunis tytär. Oli liian sitä, liian tätä ja liian tota. Pah, sanon minä.

Meikä sit yllättäen sai taas ERI:n, mutta ei sijoitusta neljän sakkiin. Tänä päivänä tuntuu tämmönen meitsin edustama pikkunätti olevan vahvoilla, kun arvostelussa luki 'sopivan kokoinen'. Joopa joo.

 

Lauantain näyttelyn jälkeen meillä oli sentään puhtia käydä lenkillä ja grillata. Ihmiset kävi iltasella vielä saunassa.

Sunnuntain näyttelyssä oli suurin koiramäärä, koskapa KV. Viikonlopun toinen suomituomari ja saatiin Tuulin kanssa molemmat EH. Ja siis EH on ihan hyvä, tai siis erittäin hyvä, mutta siinä vaiheessa kun tuomari on jakanut ERIÄ melkein kaikille muille luokassa, se ottaa pattiin.

 

No, tää meni tällä kertaa näin. Mulla on kesän viidestä näyttelystä plakkarissa 3x eri ja 2x eh, Tuulilla 1x eri, 3x eh ja 1x h.

Näyttely kokonaisuudessaan oli kyllä hyvin järkätty. Kehät rullas reippaasti eikä turhia juurikaan tarvinnut odotella. Paria asiaa mein ihmiset ihmetteli, mut ne ei liittyneet järjestäjiin, vaan osallistujiin. Siis mistä lähtien koiranäyttelyssä on alettu dokaamaan? Eikö voi odottaa että pääsee sieltä kotiin taikka majoituspaikkaan ja kumota sitten niitä siidereitä ynnä muita kurkusta alas? Vai onko niin tiukassa tapa perjantai-illan pullosta, että se on sama missä sattuu olemaan, juoda pitää. Ja krapularyypyt tietty vielä seuraavana aamuna. Toinen asia on röökaaminen. Miksi ei voi raahata ruhoaan sinne, missä kessuttelu on sallittua, vaan pitää sauhutella siellä telttojen välissä ja aiheuttaa oksennusrefleksejä tupakoimattomille kanssaihmisille? Ei pysty ymmärtää..

Meidän porukan oli tarkoitus jatkaa reissua länsi-rannikkoa alas, mutta teknisten murheiden takia lähdettiinkin sit maanantaina suorinta reittiä kotiin. Siitä tulikin monen sadan kilsan ajorupeama, mutta me likat jaksettiin hyvin nukkua.

Sautinkarin leirintäalueella oltiin neljä yötä ja paikkaa voi kyllä suositella, vaikka olikin meidän makuun turhan suuri. Henkilökunta oli aivan suurenmoista ja paikalle taidettiin saada mahtumaan kaikki muutkin koiranäyttelykaravaanarit, jotka Kalajoelta yksi toisensa jälkeen paikalle torstaina valui. Ulkoilumaastot oli hienot, eikä me niitä kaikkia edes jaksettu kiertää.

 

Semmonen reissu se!

Kesäreissu 2022, osa 1

Huhuu, täällä ollaan!

Viimeeks oli kivaa tulollaan ja siitäpä kerron nyt.

Oltiin karavaanarikoiria reilun viikon kun lähdettiin heinäkuun puolivälin jälkeen tosta noin pohjoiseen päin. Ei menty pohjoiseen asti, mut suunta oli sinne. 

Eka stoppi oli Lahdessa, piti päästä vessaan ja saada evästä.

Noi ihmiset pääty tankkaa jonku Kärkkäisen luona, oli kuulemma halvinta löpöä lähimain. Autosta kurkkiessa ois voinu kuvitella et jaossa on ilmaisia ämpäreitä...

Rakot tyhjänä ja tankki täynnä jatkettiin kohti Sysmää. Siellä piti olla kiva leirintäalue Päijänteen rannalla, mut onneks noi kävi tsekkaamassa alueen ensin ja päättivät et mennään muualle. Nätti paikka kyllä, mut vapaat paikat oli joko rinteessä tai mutalillissä, joten ei kiitos. 

Matka jatkui sit Hartolaan ja sieltä löytyi lähes tyhjä alue ja sinne sit jäätiin. Olishan se paikan pitäjälle ihan jees että olis porukkaa ruuhkaksi asti, mut me kyl tykätään leiriytyä väljästi. Mut voidaan kyllä suositella sitä paikkaa, Gasthaus Koskenniemi. Kiva virtaava joki meni siitä vierestä ja meille koirille oli jotain lenkkipolkuja tehty ja nimetty. 

Loppupäivä ja ilta meni siinä hengaillessa, lenkkeillessä ja syödessä, niinku perus koiranelämään kuuluu. Yöllä oli melkeen yhtä hiljasta ku kotona. Siitä iso plussa.

Matka jatkui heti seuraavana aamuna aamuhommeleiden jälkeen. Suunta oli vain eteenpäin ja tarkoitus oli leiriytyä sit kun joku kiva paikka osuisi tielle.

Kangasniemellä stopattiin kauppaan ja jädelle ja siitä sit matka jatkui kohti Pieksämäkeä.

Pikkasen ennen kyseistä kaupunkia noi ihmiset huomas järven rannalla ihan uuden leirintäpaikan ja me sit stopattiin siihen. Oli kyl tosi kivat ja puheliaat tyypit jotka paikkaa pitivät siinä Naarajärven rannalla. Tilaa oli sielläkin tosi paljon ja kaikki oli tosi siistiä.

Illalla mein ihmiset kävi telttasaunassa ja uimassa, hirvee kaatosade tuli just sillon.

 

Nukuttiin kyllä tosi hyvin yömme taas, vaik aika lähellä meni tie, äkkiä siihen satunnaisten autojen ääniin tottui.

Tällekin paikalle kyllä annetaan suositus.

Seuraavana aamuna taas jatkettiin eteenpäin. Oltiin käyty kivalla lenkillä ja imuroimassa paikallisia mustikanvarpuja tyhjäksi, ni jaksettiin taas vetää lonkkaa. Mä matkustan Kaisun kaa samassa häkissä ja ketut on keskenään. Niiden häkki on isompi ja mä mahtuisin kumpaan vaan, mut oon saanu ite päättää missä matkustan.

Meidän oli tarkoitus mennä jotain tiettyä reittiä kohti Pihtipudasta, mut kartturi nukkui sen risteyksen ohi, joten mentiin sit toista reittiä. On toi, anna sille yks tehtävä niin se sössii senkin. No, onneks tolleen lomalla ei ole niin justiinsa. Viitasaaren kohdalla tuli vettä ihan taivaan täydeltä, mut ihmisillä oli just sillon huoltotauko ja me nukuttiin autossa.

Seuraavat kaks vuorokautta oltiin sit Muurasjärvellä, Pihtiputaan pohjoisosassa. Päästiin useamman päivän jälkeen juoksee vapaana ja kyllä me nautittiin. 

Aika siellä meni nopsaan ja pian oltiin taas tien päällä. Nyt oli suuntana Kalajoki. Matkalla sinne oli upeat maisemat ja näki kilometrien päähän. Tai niin noi väitti, mä näen lähinnä vaan taivaan.

Ihmiset oli suunnitelleet et mennään jompaan kumpaan hiekkasärkkien alueella olevista leirintäalueistä, mut ne oli aivan täyteen ammuttu. Alko ihan ahdistaa se ihmis- ja autopaljous. Siel oli myös joku lasten mesta, Jukupark vai mikä lie ja sinne oli ihan jäätävät jonot. Aika nopsaan kävi selväks et me ei todellakaan edes yritetä mahtua sinne, vaan päädyttiin parikyt kilsaa etelämmäs Himangalle Sautinkariin, siellä pysty taas ihmisetkin hengittää.

 

Ja mitä sitten tapahtui, siitä kuulemme ensi kerralla...