Talven tuntua

Olin kovasti toivonut, että ehdittäis vielä syksyllä yhdelle vaunureissulle, mutta ollaan oltu sekä kipeitä, että kiireisiä, ni se sit jäi. Nyt on vaunukin jo talvisäilöön laitettu kevättä odottamaan. 

Täällä on tosiaan kaikilla ollut kremppaa ja homma jatkuu yhä. Meikäläistä kuntoutetaan ja syön yhä lääkkeitä. Mantalta poistettiin sappirakko kaks viikkoa sitten ja eilen just poistettiin tikit. Arpi on 13 cm pitkä, melkeen yhtä pitkä ku meikäläinen! Manta on nyt onsku kun ei tartte pitää kauluria, vaikka hienosti se pärjäs sen kanssa. Nyt meistä kaikki on kaulurikonkareita, Manta oli ainoo joka ei vielä ollut sellaista koskaan tarvinnut.

Vähän ennen leikkausta ihminen ja Manta kävi moikkaa Konsta-veikkaa. Mäkin olisin halunnut poikani nähdä, mutta olosuhteiden pakosta jäin kotiin.

Tuuli on menossa tutkimuksiin ens kuussa, sillä on jotain outoa kropassaan. Lisäks siltä poistetaan pari pattia selästä ja pieni näppylä silmästä ja putsataan samalla hampaat, onhan siinä taas. Ja Kaisu ny on Kaisu. Sillä oli just juoksut ja se oli ihan sekopää, mut nyt se on taas normisti sekopää.

Täällä meillä ei vielä ole talvi, mut muutamana päivänä on sadellut lumihiutaleita. Ei ne maahan ole jääneet, mutta just pelottelivat telkussa että lunta olis viikonloppuna tulossa. Voihan rähmä, me tykätään enempi sulasta ja lumettomasta maasta, mut minkäs teet.

Me jatketaan könkkäämistä eteenpäin ja toivotaan pikaista paranemista meille ja tietty teille, jos joku lukija vaikka on kipeenä.

Kesäreissu 2023, osa 2

Jyväskylästä lähdettiin ajeleen kohti Mäntyharjua. Maanantaille oli luvattu kunnon myrskyä ja sadetta ja se olikin jo aamulla rantautunut Hankoon. Ihmiset oli suunnitelleet, että kierretään ensimmäinen saderintama itäpuolelta ja tarkoitus oli päästä leiriytymään ja kunnon lenkillekin ennen kuin se myräkkä leviäisi sinne missä ollaan. Ja sehän onnistui ihan täydellisesti! 

Kurvattiin Tommolansalmen leirintäalueelle jo ennen puoltapäivää, eikä sateesta ollut tietoakaan. Ja ihan pikkasen helpompi oli saada vaunu vaateriin, kun pohjana oli tasainen hiekka. Muutenkin tykättiin tosta alueesta, ihanaa mäntymetsää mihin oli tehty kulkuväyliä ja vaunu-ja autopaikat oli selkeitä ja tilavia. Huoltorakennukset tuoksui kuulemma aika uusilta vielä.

Ja mikä ihana lenkki saatiin tehtyä ihan omassa rauhassa, ensin metsässä ja sitten rannassa.

Loppupäivä sit lojuttiinkin vaunussa kuuntelemassa ajallaan alkanutta myrskyä ja katolle ropisevaa sadetta. Illalla piti kyl käydä katsomassa myrskyaaltoja, ihminen oli ihan liekeissä.

Vaikka tää paikka oli tosi kiva ja siisti, päätti ihmiset kuitenkin että jatketaan matkaa jo seuraavana päivänä. Seuraava kalenteriin merkitty juttu oli vasta perjantaina, joten vielä oli kolmelle yölle hakusessa leiripaikka. Koska nyt oltiin oltu jo ison järven, pienen järven ja moottoritien kupeessa, oli seuraava paikka luonnollisesti meren rannalla. Kaks vuotta sitten, kun ekaa reissua vaunulla tehtiin ja oltiin Kuopiossa, toi ihminen puhu koko ajan et oltiin Kotkassa. No nyt sit mentiin Kotkaan, ni eikö se laittanut kaverilleen terveisiä Kuopiosta. Pöljä.

Santalahden lomakylä oli taas jotain ihan muuta kuin tän reissun aiemmat mestat. Se oli aika iso, mut kuiteskin ihan viihtyisä. Meitä nelijalkaisia kohdeltiin siellä kuin kuninkaallisia. Respaan ja bistroon saatiin mennä ja siellä oli jopa koirien petejä ympäriinsä. Oli myös oma vesipiste ja puhtaita kuppeja. Niin ja menussa oli omat safkat meille, voitteko kuvitella?!

Siitä huolimatta me nuoltiin vaan huuliamme, kun noi ihmiset söi. No, meillä oli kyllä omat hyvät

 safkat vaunussa odottamassa, kivaa oli kuiteskin olla siellä terassilla mukana.

Me viihdyttiin Kotkassa kaks yötä. Päivisin käytiin ajelemassa keskustassa ja kävelyllä Koskipuistossa. Ihan siinä Santalahdessakin oli kivat ulkoilumaastot ja tietty se meri siinä vieressä. Keskiviikkona iltapäivällä alkoi sade, joka jatkui ja jatkui ja jatkui..

Torstaina aamusta sitten taas vaunu koukkuun kiinni ja matka jatkui. Saa nähdä koska mennään Kotkaan uudestaan, mein ihminen oli ollut siellä ennen tätä visiittiä justiinsa 20 vuotta sitten.

Ilma oli edelleen aika harmaa, kun suunnattiin auton nokka kohti Loviisaa. Siellä oli luvassa pihaparkkipaikka tutun luona, ihan maaseudulla. Siitä oli sit vaan alle parikyt kilsaa eläinlääkäriin, jonne mulla oli perjantaina aamulla aika.

Me kökötettiin melkeen koko torstai vaunussa ihmisen kanssa, koska vettä tuli taivaan täydeltä tuntikausia. Toinen ihminen oli jossain hommissa ja me tytöt oltiin ihan keskenämme.

Perjantaina aamusta mä en sit saanu ees safkaa, vaan lähdin mun ihmisen kaa sinne eläinlääkäriin Porvooseen. Mua vähän jännitti, mut enempi ehkä ärsytti, taas mua ronkittiin ja se otti vähän kipeetä. Silti mä olin niin nätisti, koska olihan mun tuki ja turva siinä vieressä.

Jos sua kiinnostaa lukea enempi tästä eläinlääkärihommasta, ni lue tuolta KLIK

 

Tän käynnin jälkeen ajettiin takas vaunulle ja jo tuttujen toimenpiteiden jälkeen jatkettiin matkaa, tällä kertaa kohti kotia.

Niin leppoisan ja rauhallisen reissun jälkeen oli ahdistavaa ajaa Kehä 3:lla, kun siellä oli ihan älyttömästi liikennettä ja jengi ajoi ihan kaistapäisesti. Huomas kyllä heti että ollaan pääkaupunkiseudulla. Kuskin verenpaine nousi heti ja otsasuoni alkoi nykiä. Onneks päästiin oman kodin rauhaan maalle.

Semmonen reissu oli se. Nähtäväks jää milloin seuraavaks lähdetään ja mihin.

Kesäreissu 2023, osa 1

Do dii, nyt ollaan oltu reissussa ihan kunnolla, kylläpäs oli kivaa, vaikka kotiinkin on toki kiva sitten saapua. Lähdettiin 24.8. ajeleen vaunu pärssiissä kohti Lempäälää. Ihmisellä oli seuraavana päivänä Tampereella jotain opiskelujuttuja, joten mentiin yöksi Ideaparkin matkaparkkiin. Ei oltu siellä aiemmin oltu, enkä usko että toiste mennään. Paikka sinänsä ajoi asiansa, mutta kyllähän se vieressä oleva 3-tie on kovin meluisa, jopa yöllä. Kyllä me nukuttua saatiin, mutta ehkäpä katsotaan kuiteskin joku idyllisempi paikka, jos vastaava tilanne tulee vielä eteen.

Alkuillasta käytiin koko köörin voimalla Ideaparkissa aiheuttamassa ihmetystä. Ei vaan meinattu lainkaan päästä eteenpäin, kun koko ajan oli joku silittelemässä ja halus jutella. Oltiin yllättyneitä, kun meitin rotu tunnettiin, yksikin sanoi että ’shelttitaivas’.

Meikäläisen taivas oli yhden penkin alla, jonne mä dyykkasin vattalteen jonkun hajun perään. Mut kyllä kauniisti hilattiin sieltä pois, ei ole kuulemma sopivaa syödä kaikkea mitä löytää. Ai ei vai.

Perjantai meni siinä sit hengaillessa toisen ihmisen kanssa, mut äkkiä oltiinkin jo taas vaunun kaa liikkeellä, nyt matkalla kohti Jyväskylää. Oltiin perillä joskus seitsemän aikaan ja tää paikka olikin sit jotain ihan muuta ku edellinen, mut niin oli tarkotuskin. Metsärannan pieni leirintäalue Jyväskylän kupeessa, ihan järven rannalla, hyttysten keskellä. Hyvä että noi sai vaunun suoraks, sen verta oli epätasainen pohja. Hinnoittelu oli täällä hieman erikoinen, sivuilla luki, että paikka sähkötolpalla 35 euroa / vrk (sis 1-2 hlöä). Kuiteskin vuorokauden hinta oli 40 euroa, koska sähkö maksoi 5 euroa / vrk. Just, pikkasen harhaanjohtavaa. Mitäs sä sillä sähkötolpalla ilman sähköä teet, panet siihen pyykit kuivumaan?

Yöllä oli niin hiljaista, että ihanku oltais oltu kotona. Kello soi taas kuudelta, koska meillä oli menoa. Aamutoimien jälkeen pakkauduttiin koko jengi autoon ja kuski heitti meijät Palokkaan. Kaisu jäi kuskin kaa viettää päivää, me muut, meidän ihminen ja kärryllinen tavaraa mentiin katsomaan agilityn sm-kisoja! Meille oli varattu paikka mein ihmisen ystävän teltasta ja siellä me nelijalkaiset oltiinkin aika paljon. Mut kyllä me päästiin lenkillekin ja katseleen myyntikojuja ja ihminen osti meille myös herkkuja! Iltapäivällä päästiin sit ihan radan viereen katsoo aksaa. Meikä ei heti tajunnut mistä oli kyse, mut siinä vaiheessa kun ihmismuurin läpi kuului kepi-kepi-kepi-käsky, mulla pullistu silmät päästä, ja ne ei oo ihan pienet silmät! 

Kyllä oli kiva päivä ja ihminenkin viihtyi tosi hyvin. Ei se enää niin kauheen haikeanakaan ollut, vaikkei olla neljään vuoteen enää aksattu. Oli kiva iloita muiden onnistumisista.

Kyllä me oltiin illalla väsyneitä, huh-huh! Tipahdettiin tosi aikasin ja nukuttiin sikeästi, edelleenkin ihanassa hiljaisuudessa.

Sunnuntaina lähdettiin sit ihmissukulaisen luo pienen matkan päähän. Käytiin rauhaksiin kävelyllä ja sit kiivettiin kerrostalon kolmanteen kerrokseen, ihan rappuja pitkin. Mut olis kyllä pitänyt kantaa, koska oon saikulla, mut ihminen anto mun sit kiivetä kun lähdin vaan viipottaa.

Muutama tunti viihdyttiin siellä ja vasta ihan loppumetreillä Kaisu tajus et parvekkeella oli kissa. Se meni ihan sekaisin hetkeks, en tiiä onko se kissaa koskaan ennen nähnyt.

Illtasella leiripaikassa ihmiset pääsi saunaan, kun isäntäväki sen itselleen lämmitti. Ja taas nukuttiin paremmin ku hyvin.

Kolme yötä Metsärannassa oltiin ja maanantaina lähdettiin jatkamaan matkaa. Tää Metsäranta oli ihan ok, mutta ei siellä ollut kauheen hyvät lenkkimaastot. Meillä tosin oli niin paljon muuta puuhaa, et lenkkeily tuli hoidettua siinä samalla. Mukavat tyypit siellä oli, mutta tosiaan se hinnoittelu oli hieman outo. Paikka oli muutenkin aika vanha, eikä enää ihan viimosen päälle, mutta kuiteskin kohtuu siisti ja kelpas meille ihan hyvin.

Seuraavalla kerralla sitten loppureissusta tarinaa.

Hiljaiseloa

Moikkuli!

Täällä ollaan, vaikkei meistä juuri ole kuulunutkaan. Aika hissukseen ollaan tää kesä menty, eikä vaunukaan ole liikkunut pihasta sitten kesäkuun alun. Toivottavasti kuiteskin vielä loppukesästä päästään tienpäälle.

Tuuli pudotti kaiken karvansa sen Turun näyttelyn jälkeen ja osan jo ennen sitä. Sit se aloitti juoksut. Meikä on ollut saikulla ja käynyt fyssarilla ja pääsen sinne taas ens viikolla. Toive olis että me molemmat päästäis syyskuussa pariin näyttelyyn, katotaan.

Viikko sitten käytiin ihan autolla parin tunnin ajomatkan päässä sukulaisten luona. Tai ei ne mulle sukua ole, mutta tolle ihmiselle kyllä. Siellä oli joku rippijuhla tai jotain, en mä niistä mitään tiedä. Meillä nelijalkaisilla oli vähän tylsä päivä, mut oli meillä silti parempi olla mukana kuin pitkä päivä keskenään kotona. Päästiin tietty jokusen kerran käppäilee ja aina on kiva uusissa hajuissa ulkoilla. Ja tiiättekö, hetken mä luulin kuolleeni ja päässeeni sinne koirien taivaaseen, mistä oon kuullut juttua. Tehtiin siinä jo lähtöä ja päästiin käymään pienellä kävelyllä ja mukaan lähti kaks mini-ihmistä. Sillä toisella oli kädessään iso pulla ja mä en saanu silmiäni irti siitä! Mä kävelin sen edellä mut kattelin koko ajan taaksepäin niskat vinksallaan, et jos se vaikka tipahtais sen pienistä kätösistä, ni mä oisin kärppänä jeesimässä nostamisen kanssa.

Mutta ei, se söi sen kokonaan itte, vaikka siinä kestikin aika pitkään. Tää oli mun reissun suurin pettymys, mut kyl mä siitä sit pääsin ajan kanssa yli.

Päiväretki Billnäsiin

 

Melkeen vois sanoa, että kuvat puhukoon puolestaan, mutta kyllä mä aion kuiteskin jotain sanoa.

Ensinnäkin, mä oon taas saikulla. Sama vaiva, mikä mulla oli kevättalvella, tuli takas. Nyt syön samoja lääkkeitä ja mun olo on jo paljon parempi. Vähän me ollaan kaikki ihmeissämme, että miksi tää tuli takas. No, ei auta.

Onneks mustikat alkaa oleen kypsiä, siinä on mulle aivan loistavaa, kevyttä puuhaa, terveellistäkin jopa!

Tänään tosiaan lähdettiin ihan tosta noin vaan retkelle Billnäsiin. Päivä oli tosi kuuma, mut autossa on hyvä köllötellä. Noi ihmiset ei olleet koskaan aiemmin käyneet tuolla ja ne tykkäs kyllä tosi paljon. Käveltiin ensin hissukseen ympäri aluetta ja ihasteltiin Mustionjokea. Me nelijalkaiset tykättiin keikkua tossa kivisellä kaiteella, ihminen ei hirveesti tykännyt.

Onneks noi isot puut teki kivasti varjoa, ni meil ei ollu ihan niin hirveen kuuma. Lopulta me mentiin somaan pikku kahvilaan ihan siihen joen rantaan, siinä oli nurtsilla oikeen mukava köllötellä kun ihmiset söi jotain epäterveellistä.

Ei mulla oikeestaan tän kummempaa tällä erää, kesä etenee omalla painollaan. Ketut sai viime viikolla rokotukset ja seuraavan kerran pitääkin rokottaa sit kun ne on kymmenen. Siis vuotta. Siis kamalaa.

Turku KV(G?)

Viime sunnuntaina mein ihminen herätteli meidät jo ennen viittä, kun piti lähteä ajoissa kohti Turkua ja missikisoja. Me ollaan koko jengi nykyään niin aamulaiskoja, et ollaan lähinnä järkyttyneitä, jos pedistä pitää nousta kovin aikaisin. Yleensä käydäänkin aamulla vaan pihapissalla, mut joskus ihminen raahaa meidät lenkille ja sillon ei kyllä hymyilytä lain.

Matka kohti Turkua alkoi puoli seiskan aikaan. Mentiin Perniön kautta ja siellä kyytiin tuli mein ihmisen hyvä ystävä. Koiria sillä ei ollut mukana. Perillä Metsämäen raviradalla oltiin ennen ysiä ja saatiin hyvä paikka ihan kehän läheltä. Tilaahan oli ihan valtavasti muutenkin, oli tosi helppo siellä liikkua kun ei tarvinnut koko ajan väistellä isompia.

Vedettiin parkkiin Suomen Lasiterassin eteen :D

Lähtökohta tähän misseilyyn oli se, että Tuuli alkoi pudottaa karvojaan tukoittain muutama päivä aiemmin. Ihminen mietti jo aikanaan ilmoa laittaessaan, että kuinkahan käy, mutta mentiin sitten riskillä. Sai se sen kehään jotenkin järkevän näköisenä, mutta itse olis kyllä voinut katsoa peiliin vähän tarkemmin.

Tuuli sai ERIn, mutta ei sit kilpailuluokassa sijoittunut. Mä olin ihan ihmeissäni, kun se esiintyi ihan hissukseen, eikä yrittänytkään möykätä juostessa. Ihminen oli kans tosi tyytyväinen, mutta ite ajattelin kyllä pitää lipun korkeella, kunhan mun vuoro tulis..

Mä avasin ääntäni jo siinä kehän ulkopuolella ja vaikka mut siinä vaijennettiin, mä tiesin, ettei ihminen voi kehässä tehdä muuta ku suhista jotain suupielestään, joten mä päästelin sitten ihan onnessani väy-väy-ääniä siinä kun juostiin ympyrää ja vielä lisää kun juostiin muiden kanssa, koska onhan se monin verroin kivempaa!!

Ai että oli vapauttavaa, ihminenkin vaan naureskeli mulle, joten tää tais olla hyvä juttu, jatkoon! Meikä sai siis kans ERIn ilman sijoitusta, joten ihan samiksia oltiin tyttären kaa.

Päivä oli kyl kaiken kaikkiaan tosi kiva, ei ollut liian kuuma, joten ihminenkään ei pyörtynyt. Ja sillä tuntui muutenkin olevan tosi leppoisan kiva päivä pitkästä aikaa missikisoissa vanhan ystävän kanssa.

Ny sit Tuuli saa pudottaa loputkin tukkansa, se pääsee kehään vasta ehkä syyskuun loppupuolella. Vähän oli kuulemma mietinnässä, josko meikä lähtis yhteen ryhmikseen tässä välissä, riippuu kuulemma siitä onko yks tuttu lähdössä pennun kanssa myös. 

Tänään on kuiteskin alla olevan kaksikon rokotukset ja tarkkia muutenkin ja meikäkin pääsee tsekattavaksi. 

Noi kuvat kehästä on ottanut Sirpa Saari.

Broilerinkoipi paranee

Just ennen jussia Kaisu pääs eroon tikeistään ja pikkuhiljaa jalka alkaa näyttää taas jalalta, eikä broilerinkoivelta.

Oli kuulemma ollu ihan uus hoitsutyyppi siellä ottamassa tikkejä pois ja se sanoi ettei ollu ikinä törmännyt niin rauhalliseen ja hoitomyönteiseen koiraan ku mitä Kaisu on. No, tottahan se on, ei se turhia hötkyile, ihminen keikauttaa sen kylelteen ja se on siinä!

Päästiin sitte samana iltana koko jengi tohon lähelle Navalaan ulkoileen. Siellä on se meidän kerhon aksakenttä, mut me tehtiin eka lenkki ja oltiin siinä vieressä isolla nurmikolla hengailemassa. Meille misseille oli luvassa pari kierrosta juoksua turpa kiinni. Mulla se oli aika vaikeeta, kun siinä vieressä joku huusi kovaa ja korkeelta 'putkeen, putkeen, putkeen'. Hitto et ois tehny mieli hakkua, mut olin sit kiltisti hiljaa ja sain palkkaa. Ihminen alkaa pikkuhiljaa tajuta ettei se voi ottaa juosuaskelia, kun sillon me kiihdytään ja aletaan haukkuu. Mun kaa se pystyy kävelee sillai reippaasti näyttämättä idiootilta, mutta Tuulin ravi tuppaa olemaan sen verta reippaampaa, et ihminen menee sillai hölmön näkösenä eteenpäin, vähä ku yrittäis juosta, mutta ei sitten kuiteskaan. No, koiria siellä kaiketi enempi katsotaan, mutta, joo.. Se oli parin kierroksen jälkeen ihan hiki päässä, kiros taas lääkitystään.

Kaisu ja Manta sai tehdä muutaman toko-jutun ja me kaikki oltiin kyl niin onskuja kun oli tämmöstä pientä aktiviteettia. Juhannuksen läpi sit lähestulkoon pötköteltiinkin terdellä.