Kesäreissu 2023, osa 2

Jyväskylästä lähdettiin ajeleen kohti Mäntyharjua. Maanantaille oli luvattu kunnon myrskyä ja sadetta ja se olikin jo aamulla rantautunut Hankoon. Ihmiset oli suunnitelleet, että kierretään ensimmäinen saderintama itäpuolelta ja tarkoitus oli päästä leiriytymään ja kunnon lenkillekin ennen kuin se myräkkä leviäisi sinne missä ollaan. Ja sehän onnistui ihan täydellisesti! 

Kurvattiin Tommolansalmen leirintäalueelle jo ennen puoltapäivää, eikä sateesta ollut tietoakaan. Ja ihan pikkasen helpompi oli saada vaunu vaateriin, kun pohjana oli tasainen hiekka. Muutenkin tykättiin tosta alueesta, ihanaa mäntymetsää mihin oli tehty kulkuväyliä ja vaunu-ja autopaikat oli selkeitä ja tilavia. Huoltorakennukset tuoksui kuulemma aika uusilta vielä.

Ja mikä ihana lenkki saatiin tehtyä ihan omassa rauhassa, ensin metsässä ja sitten rannassa.

Loppupäivä sit lojuttiinkin vaunussa kuuntelemassa ajallaan alkanutta myrskyä ja katolle ropisevaa sadetta. Illalla piti kyl käydä katsomassa myrskyaaltoja, ihminen oli ihan liekeissä.

Vaikka tää paikka oli tosi kiva ja siisti, päätti ihmiset kuitenkin että jatketaan matkaa jo seuraavana päivänä. Seuraava kalenteriin merkitty juttu oli vasta perjantaina, joten vielä oli kolmelle yölle hakusessa leiripaikka. Koska nyt oltiin oltu jo ison järven, pienen järven ja moottoritien kupeessa, oli seuraava paikka luonnollisesti meren rannalla. Kaks vuotta sitten, kun ekaa reissua vaunulla tehtiin ja oltiin Kuopiossa, toi ihminen puhu koko ajan et oltiin Kotkassa. No nyt sit mentiin Kotkaan, ni eikö se laittanut kaverilleen terveisiä Kuopiosta. Pöljä.

Santalahden lomakylä oli taas jotain ihan muuta kuin tän reissun aiemmat mestat. Se oli aika iso, mut kuiteskin ihan viihtyisä. Meitä nelijalkaisia kohdeltiin siellä kuin kuninkaallisia. Respaan ja bistroon saatiin mennä ja siellä oli jopa koirien petejä ympäriinsä. Oli myös oma vesipiste ja puhtaita kuppeja. Niin ja menussa oli omat safkat meille, voitteko kuvitella?!

Siitä huolimatta me nuoltiin vaan huuliamme, kun noi ihmiset söi. No, meillä oli kyllä omat hyvät

 safkat vaunussa odottamassa, kivaa oli kuiteskin olla siellä terassilla mukana.

Me viihdyttiin Kotkassa kaks yötä. Päivisin käytiin ajelemassa keskustassa ja kävelyllä Koskipuistossa. Ihan siinä Santalahdessakin oli kivat ulkoilumaastot ja tietty se meri siinä vieressä. Keskiviikkona iltapäivällä alkoi sade, joka jatkui ja jatkui ja jatkui..

Torstaina aamusta sitten taas vaunu koukkuun kiinni ja matka jatkui. Saa nähdä koska mennään Kotkaan uudestaan, mein ihminen oli ollut siellä ennen tätä visiittiä justiinsa 20 vuotta sitten.

Ilma oli edelleen aika harmaa, kun suunnattiin auton nokka kohti Loviisaa. Siellä oli luvassa pihaparkkipaikka tutun luona, ihan maaseudulla. Siitä oli sit vaan alle parikyt kilsaa eläinlääkäriin, jonne mulla oli perjantaina aamulla aika.

Me kökötettiin melkeen koko torstai vaunussa ihmisen kanssa, koska vettä tuli taivaan täydeltä tuntikausia. Toinen ihminen oli jossain hommissa ja me tytöt oltiin ihan keskenämme.

Perjantaina aamusta mä en sit saanu ees safkaa, vaan lähdin mun ihmisen kaa sinne eläinlääkäriin Porvooseen. Mua vähän jännitti, mut enempi ehkä ärsytti, taas mua ronkittiin ja se otti vähän kipeetä. Silti mä olin niin nätisti, koska olihan mun tuki ja turva siinä vieressä.

Jos sua kiinnostaa lukea enempi tästä eläinlääkärihommasta, ni lue tuolta KLIK

 

Tän käynnin jälkeen ajettiin takas vaunulle ja jo tuttujen toimenpiteiden jälkeen jatkettiin matkaa, tällä kertaa kohti kotia.

Niin leppoisan ja rauhallisen reissun jälkeen oli ahdistavaa ajaa Kehä 3:lla, kun siellä oli ihan älyttömästi liikennettä ja jengi ajoi ihan kaistapäisesti. Huomas kyllä heti että ollaan pääkaupunkiseudulla. Kuskin verenpaine nousi heti ja otsasuoni alkoi nykiä. Onneks päästiin oman kodin rauhaan maalle.

Semmonen reissu oli se. Nähtäväks jää milloin seuraavaks lähdetään ja mihin.

Kesäreissu 2023, osa 1

Do dii, nyt ollaan oltu reissussa ihan kunnolla, kylläpäs oli kivaa, vaikka kotiinkin on toki kiva sitten saapua. Lähdettiin 24.8. ajeleen vaunu pärssiissä kohti Lempäälää. Ihmisellä oli seuraavana päivänä Tampereella jotain opiskelujuttuja, joten mentiin yöksi Ideaparkin matkaparkkiin. Ei oltu siellä aiemmin oltu, enkä usko että toiste mennään. Paikka sinänsä ajoi asiansa, mutta kyllähän se vieressä oleva 3-tie on kovin meluisa, jopa yöllä. Kyllä me nukuttua saatiin, mutta ehkäpä katsotaan kuiteskin joku idyllisempi paikka, jos vastaava tilanne tulee vielä eteen.

Alkuillasta käytiin koko köörin voimalla Ideaparkissa aiheuttamassa ihmetystä. Ei vaan meinattu lainkaan päästä eteenpäin, kun koko ajan oli joku silittelemässä ja halus jutella. Oltiin yllättyneitä, kun meitin rotu tunnettiin, yksikin sanoi että ’shelttitaivas’.

Meikäläisen taivas oli yhden penkin alla, jonne mä dyykkasin vattalteen jonkun hajun perään. Mut kyllä kauniisti hilattiin sieltä pois, ei ole kuulemma sopivaa syödä kaikkea mitä löytää. Ai ei vai.

Perjantai meni siinä sit hengaillessa toisen ihmisen kanssa, mut äkkiä oltiinkin jo taas vaunun kaa liikkeellä, nyt matkalla kohti Jyväskylää. Oltiin perillä joskus seitsemän aikaan ja tää paikka olikin sit jotain ihan muuta ku edellinen, mut niin oli tarkotuskin. Metsärannan pieni leirintäalue Jyväskylän kupeessa, ihan järven rannalla, hyttysten keskellä. Hyvä että noi sai vaunun suoraks, sen verta oli epätasainen pohja. Hinnoittelu oli täällä hieman erikoinen, sivuilla luki, että paikka sähkötolpalla 35 euroa / vrk (sis 1-2 hlöä). Kuiteskin vuorokauden hinta oli 40 euroa, koska sähkö maksoi 5 euroa / vrk. Just, pikkasen harhaanjohtavaa. Mitäs sä sillä sähkötolpalla ilman sähköä teet, panet siihen pyykit kuivumaan?

Yöllä oli niin hiljaista, että ihanku oltais oltu kotona. Kello soi taas kuudelta, koska meillä oli menoa. Aamutoimien jälkeen pakkauduttiin koko jengi autoon ja kuski heitti meijät Palokkaan. Kaisu jäi kuskin kaa viettää päivää, me muut, meidän ihminen ja kärryllinen tavaraa mentiin katsomaan agilityn sm-kisoja! Meille oli varattu paikka mein ihmisen ystävän teltasta ja siellä me nelijalkaiset oltiinkin aika paljon. Mut kyllä me päästiin lenkillekin ja katseleen myyntikojuja ja ihminen osti meille myös herkkuja! Iltapäivällä päästiin sit ihan radan viereen katsoo aksaa. Meikä ei heti tajunnut mistä oli kyse, mut siinä vaiheessa kun ihmismuurin läpi kuului kepi-kepi-kepi-käsky, mulla pullistu silmät päästä, ja ne ei oo ihan pienet silmät! 

Kyllä oli kiva päivä ja ihminenkin viihtyi tosi hyvin. Ei se enää niin kauheen haikeanakaan ollut, vaikkei olla neljään vuoteen enää aksattu. Oli kiva iloita muiden onnistumisista.

Kyllä me oltiin illalla väsyneitä, huh-huh! Tipahdettiin tosi aikasin ja nukuttiin sikeästi, edelleenkin ihanassa hiljaisuudessa.

Sunnuntaina lähdettiin sit ihmissukulaisen luo pienen matkan päähän. Käytiin rauhaksiin kävelyllä ja sit kiivettiin kerrostalon kolmanteen kerrokseen, ihan rappuja pitkin. Mut olis kyllä pitänyt kantaa, koska oon saikulla, mut ihminen anto mun sit kiivetä kun lähdin vaan viipottaa.

Muutama tunti viihdyttiin siellä ja vasta ihan loppumetreillä Kaisu tajus et parvekkeella oli kissa. Se meni ihan sekaisin hetkeks, en tiiä onko se kissaa koskaan ennen nähnyt.

Illtasella leiripaikassa ihmiset pääsi saunaan, kun isäntäväki sen itselleen lämmitti. Ja taas nukuttiin paremmin ku hyvin.

Kolme yötä Metsärannassa oltiin ja maanantaina lähdettiin jatkamaan matkaa. Tää Metsäranta oli ihan ok, mutta ei siellä ollut kauheen hyvät lenkkimaastot. Meillä tosin oli niin paljon muuta puuhaa, et lenkkeily tuli hoidettua siinä samalla. Mukavat tyypit siellä oli, mutta tosiaan se hinnoittelu oli hieman outo. Paikka oli muutenkin aika vanha, eikä enää ihan viimosen päälle, mutta kuiteskin kohtuu siisti ja kelpas meille ihan hyvin.

Seuraavalla kerralla sitten loppureissusta tarinaa.

Seuraavana Särkisalo

Sastamalasta suunnattiin kohti Särkisaloa. Siellä meitä odottikin tuttu caravanalue, Katiskanmäki Ylönkylässä.

Meikä kutsuis paikkaa enempikin matkaparkiksi. Perusjutut siellä on, mutta ei muuta. Sijaintikin on sellainen, että pitää kävellä jonkin matkaa ison tien vierustaa jotta pääsee metsään lenkille. Eikä siinä ihan lähellä ole mitään, paitsi hauska lähiruokakioski, joka on auki aina ja toimii itsepalvelusysteemillä. Ja ai niin, oli siinä just avattu pikku kahvilakin, mutta ei siellä juuri ketään näkynyt. Nythän kuiteskin vasta ihmiskersojen kesälomat alkoi, joten ehkä alueella on vilskettä myöhemmin kesällä.

Mein ihmisellä on kuiteskin tuolla nurkilla tuttuja, joten tää paikka on palvellut mainiosti yöpymistarkoitukseen, siitä on passeli matka Perniöön kaupoille ja sit sinne tuttujen luo ja hautuumaalle. En tiiä onko tuolla koskaan hirmusti porukkaa, mut nyt oli yks retkeilyauto meidän lisäks. No, me tykätään omasta rauhasta.

Lauantai-iltana pyörähdettiin Förbyn satamassa jaloittelemassa. Meit vastaan tuli mies, joka tunnisti meidän rodun, johtuen siitä et sillä oli kotona samanlainen. Kiva kuulla välillä et joku kutsuu meitä muuksi ku kääpiölassieksi... Sit käytiin terdellä Nixorissa, sinne oltiin koko jengi tervetulleita, jopa sisään asti, mut me jäätiin kuiteskin ulos.

Sunnuntaina käytiin sitten ilman vaunua Mathildedalissa. Ihminen on puhunut siitä jo monta kertaa kun ohi ollaan menty Kemiönsaareen, ja nyt vihdoin mentiin tuonne ihan varta vasten. Ja olihan se hieno paikka, huh huh! Käveltiin ympäriinsä ja sit käytiin kaffella.

Meikä vähän haukku alpakoille. Ne oli tainnu just päästä karvoistaan kun olivat niin kuikeloita.

Tän reissun jälkeen me nelijalkaiset jäätiin toisen ihmisen kaa vaunuun päikyille kun toinen lähti sen ystävänsä luo käymään. Siellä on niin monta koiraa ni me jäätiin suosiolla pois matkasta.

Siinä se loppupäivä ja iltakin meni pötkötellessä ja seuraavana aamuna me sit taas lähettiinkin matkaan, tällä kertaa takas kotio.

Perjantaina onkin sitte Kaisun operaatio, kun sen polvesta leikataan se irtopala pois. Mua vähän jänskättää Kaisun puolesta, mut täytyy vaan toivoo et kaikki menee hyvin.

Terkut Sastamalasta

Kesäkuun eka päivä startattiin kohti Pirkanmaata. Mein ihmisellä oli Tampereella jotain omia juttuja, joten me lähdettiin koko hela familjen sinne suunnalle. Me vietiin vaunu Sastamalaan Tervakallion leirintäalueelle, se oli meille kaikille uusi tuttavuus. Paikka oltiin varattu kahdeks yöks jo etukäteen, mut ei siellä niin hirveesti porukkaa ollut. Oltais saatu paikka ihan rannasta, mutta just sillon sato kaatamalla rakeita ja oli tosi kylmä, ni mentiin sit vähän sivumpaan ettei tuuli vie meitä mennessään. Ihan karsea keli oli hetken aikaa ja näytti siltä kun vaunu olis ollut ihan loskan peitossa. Yök!!

Onneks aika nopsaan tuli taas kesä takas. Tai no, lämpöasteita oli seittemän. Ilta meni siinä kun käytiin ihmissukulaisten luona ja sit kivalla iltalenkillä. Oli tosi hienot ja siistit rantapolut joita tallusteltiin.

    

Perjantaina sit ihminen nro 1 lähti aikasin aamulla omiin juttuihinsa ja me jäätiin nro 2:n kanssa vaunulle pötköttelee. Menihän se päivä siinäkin, illalla sit taas ulkoilua yhdessä.

Tervakallio Camping oli meidän kaikkien mielestä oikein mukava paikka ja Sastamala muutenkin tosi nättiä seutua. Camping-alueella oli aika paljon kausipaikkalaisia, mutta hyvin sinne joukkoon mahtui, ja alue ei muutenkaan ollu liian iso meidän makuun. Tilat oli ihan siistit, ei ny mitään luksusta, mut ihan perussettii.

Lauantaina aamulla lähdettiin vielä pitkälle lenkille ennen seiskaa. Ei ollut kuulemma tarkoitus ihan niin kauas mennä, mut ihminen halus koko ajan nähdä mitä seuraavan mutkan takana on, joten me sit käveltiin. Ja takaskin piti tulla.

Sit pikkuhiljaa duunattiin kimpsut ja kampsut autoon, heitetiin vaunu koukkuun kii ja ajettiin kohti auringonlaskua, no ei vaine, lähdettiin Huittisten ja Auran kautta Särkisaloon. 

Mitä siellä tapahtui, kerron ensi kerralla.

Kesäreissu 2022 osa 2

No niin, pikkasen pitkäks venähti tää kakkososan kirjoittaminen, mutta tässä se nyt tulee. Elikkäs meidän nelijalkaisten kannalta reissun jännin osio oli kolmen päivän koiranäyttely Kalajoella, Kaladogi Show. Perjantaina aloitettiin alkuillasta ryhmänäyttelyllä ja meitä shelttejä oli ilmoitettu tooosi paljon. Katteltiin ihmisen kanssa osallistujaluetteloa päiväunien lomassa perjantaina ja todettiin että meikäläistä ja yhtä muuta lukuunottamatta kaikki muut yhdeksästä veteraanirouvasta oli vähintään yhden maan muotovalioita. No, me mentäis kuiteskin rinta rottingilla ja häntä tötteröllä kehään..

Näyttelypaikka oli valtavan iso hiekka-alue pienlentokentän kupeessa ja autot jätettiin kiitoradalle, hauskaa. Heti alkuun ihmeteltiin miksi maassa, ihan siis koko sillä alueella, oli järjetön määrä tupakantumppeja. Oliko edellisenä viikonloppuna ehkä ollut röökaamisen sm-kisat, tai jotain... Joka tapauksessa, yök! Toinen pikkasen häiritsevä tekijä oli muurahaiset, joita oli ihan tosi paljon, oli vaikeeta löytää teltalle paikka, joka ei olis ollut murkkujen kulkureitillä.

 

Saatiin kuiteskin lopulta leiri pystyyn ja päästiin kehään. Meikäläisiä tuomaroi ekassa näyttelyssä komea italialainen mies. Hää tykkäs Tuulista EH:n verran, vaikka arvostelu oli kyllä ihan jees. Mutta kyllä noita ehhejä alkaa Tuulilla jo ihan tarpeeks olla.

Meikä oli sit ekana vetskuna kehässä ja arvatkaas mitä mä keksin? Hähää, mä aloin haukkuu siinä kun juostiin yhdessä ympyrää muiden kanssa. Olipas vapauttavaa, eikä toi ihminen voinut asialle mitään, kun en mä uskonut sen vihaista pihinää jonka se suupielestään sylki, ai että!!

Tästä huolimatta italiaano tykkäs musta ja antoi ERI:n, siistii. Huomatkaa arvostelun 'lovely eyes', hihihii, mun pallosilmät! Kaikki muutkin vetskumummelit sai ERI:n, joten oltiin sit kaikki taas yhtäaikaa kehässä. Pikkasen me yllätyttiin kun meikä tuli toiseksi, ennen niitä upeita valioita, ihan uskomatonta! SA ja vetskuserti meni ekalle.

Vaan olipas kiva keikka, varsinkin toi haukkuminen.

Näyttelyn jälkeen oltiin ihan poikki ja vaik ihmiset kävi pikaseen kaupassa hakee syötävää, ei ne saanu sieltä mitään järkevää ostettua. Oltiinkin iltapesun ja meidän sapuskan ja pikkulenkin jälkeen ihan valmiita nukkumaan.

Lauantain näyttely oli nord-näyttely ja koiramäärä vaan kasvoi. Tuuli oli meistä tietty taas ekana kun avoimessa luokassa kisailee. Tuulin arvostelu oli aikamoinen pettymys ja se sai ensimmäinen ja toivottavasti myös viimeisen H:n. Ei kyllä ihan oikeesti ole hoon koira, mun kaunis tytär. Oli liian sitä, liian tätä ja liian tota. Pah, sanon minä.

Meikä sit yllättäen sai taas ERI:n, mutta ei sijoitusta neljän sakkiin. Tänä päivänä tuntuu tämmönen meitsin edustama pikkunätti olevan vahvoilla, kun arvostelussa luki 'sopivan kokoinen'. Joopa joo.

Lauantain näyttelyn jälkeen meillä oli sentään puhtia käydä lenkillä ja grillata. Ihmiset kävi iltasella vielä saunassa.

Sunnuntain näyttelyssä oli suurin koiramäärä, koskapa KV. Viikonlopun toinen suomituomari ja saatiin Tuulin kanssa molemmat EH. Ja siis EH on ihan hyvä, tai siis erittäin hyvä, mutta siinä vaiheessa kun tuomari on jakanut ERIÄ melkein kaikille muille luokassa, se ottaa pattiin.

No, tää meni tällä kertaa näin. Mulla on kesän viidestä näyttelystä plakkarissa 3x eri ja 2x eh, Tuulilla 1x eri, 3x eh ja 1x h.

Näyttely kokonaisuudessaan oli kyllä hyvin järkätty. Kehät rullas reippaasti eikä turhia juurikaan tarvinnut odotella. Paria asiaa mein ihmiset ihmetteli, mut ne ei liittyneet järjestäjiin, vaan osallistujiin. Siis mistä lähtien koiranäyttelyssä on alettu dokaamaan? Eikö voi odottaa että pääsee sieltä kotiin taikka majoituspaikkaan ja kumota sitten niitä siidereitä ynnä muita kurkusta alas? Vai onko niin tiukassa tapa perjantai-illan pullosta, että se on sama missä sattuu olemaan, juoda pitää. Ja krapularyypyt tietty vielä seuraavana aamuna. Toinen asia on röökaaminen. Miksi ei voi raahata ruhoaan sinne, missä kessuttelu on sallittua, vaan pitää sauhutella siellä telttojen välissä ja aiheuttaa oksennusrefleksejä tupakoimattomille kanssaihmisille? Ei pysty ymmärtää..

Meidän porukan oli tarkoitus jatkaa reissua länsi-rannikkoa alas, mutta teknisten murheiden takia lähdettiinkin sit maanantaina suorinta reittiä kotiin. Siitä tulikin monen sadan kilsan ajorupeama, mutta me likat jaksettiin hyvin nukkua.

Sautinkarin leirintäalueella oltiin neljä yötä ja paikkaa voi kyllä suositella, vaikka olikin meidän makuun turhan suuri. Henkilökunta oli aivan suurenmoista ja paikalle taidettiin saada mahtumaan kaikki muutkin koiranäyttelykaravaanarit, jotka Kalajoelta yksi toisensa jälkeen paikalle torstaina valui. Ulkoilumaastot oli hienot, eikä me niitä kaikkia edes jaksettu kiertää.

 

Semmonen reissu se!