Kesäreissu 2022, osa 1

Huhuu, täällä ollaan!

Viimeeks oli kivaa tulollaan ja siitäpä kerron nyt.

Oltiin karavaanarikoiria reilun viikon kun lähdettiin heinäkuun puolivälin jälkeen tosta noin pohjoiseen päin. Ei menty pohjoiseen asti, mut suunta oli sinne. 

Eka stoppi oli Lahdessa, piti päästä vessaan ja saada evästä.

Noi ihmiset pääty tankkaa jonku Kärkkäisen luona, oli kuulemma halvinta löpöä lähimain. Autosta kurkkiessa ois voinu kuvitella et jaossa on ilmaisia ämpäreitä...

Rakot tyhjänä ja tankki täynnä jatkettiin kohti Sysmää. Siellä piti olla kiva leirintäalue Päijänteen rannalla, mut onneks noi kävi tsekkaamassa alueen ensin ja päättivät et mennään muualle. Nätti paikka kyllä, mut vapaat paikat oli joko rinteessä tai mutalillissä, joten ei kiitos. 

Matka jatkui sit Hartolaan ja sieltä löytyi lähes tyhjä alue ja sinne sit jäätiin. Olishan se paikan pitäjälle ihan jees että olis porukkaa ruuhkaksi asti, mut me kyl tykätään leiriytyä väljästi. Mut voidaan kyllä suositella sitä paikkaa, Gasthaus Koskenniemi. Kiva virtaava joki meni siitä vierestä ja meille koirille oli jotain lenkkipolkuja tehty ja nimetty. 

Loppupäivä ja ilta meni siinä hengaillessa, lenkkeillessä ja syödessä, niinku perus koiranelämään kuuluu. Yöllä oli melkeen yhtä hiljasta ku kotona. Siitä iso plussa.

Matka jatkui heti seuraavana aamuna aamuhommeleiden jälkeen. Suunta oli vain eteenpäin ja tarkoitus oli leiriytyä sit kun joku kiva paikka osuisi tielle.

Kangasniemellä stopattiin kauppaan ja jädelle ja siitä sit matka jatkui kohti Pieksämäkeä.

Pikkasen ennen kyseistä kaupunkia noi ihmiset huomas järven rannalla ihan uuden leirintäpaikan ja me sit stopattiin siihen. Oli kyl tosi kivat ja puheliaat tyypit jotka paikkaa pitivät siinä Naarajärven rannalla. Tilaa oli sielläkin tosi paljon ja kaikki oli tosi siistiä.

Illalla mein ihmiset kävi telttasaunassa ja uimassa, hirvee kaatosade tuli just sillon.

 

Nukuttiin kyllä tosi hyvin yömme taas, vaik aika lähellä meni tie, äkkiä siihen satunnaisten autojen ääniin tottui.

Tällekin paikalle kyllä annetaan suositus.

Seuraavana aamuna taas jatkettiin eteenpäin. Oltiin käyty kivalla lenkillä ja imuroimassa paikallisia mustikanvarpuja tyhjäksi, ni jaksettiin taas vetää lonkkaa. Mä matkustan Kaisun kaa samassa häkissä ja ketut on keskenään. Niiden häkki on isompi ja mä mahtuisin kumpaan vaan, mut oon saanu ite päättää missä matkustan.

Meidän oli tarkoitus mennä jotain tiettyä reittiä kohti Pihtipudasta, mut kartturi nukkui sen risteyksen ohi, joten mentiin sit toista reittiä. On toi, anna sille yks tehtävä niin se sössii senkin. No, onneks tolleen lomalla ei ole niin justiinsa. Viitasaaren kohdalla tuli vettä ihan taivaan täydeltä, mut ihmisillä oli just sillon huoltotauko ja me nukuttiin autossa.

Seuraavat kaks vuorokautta oltiin sit Muurasjärvellä, Pihtiputaan pohjoisosassa. Päästiin useamman päivän jälkeen juoksee vapaana ja kyllä me nautittiin. 

Aika siellä meni nopsaan ja pian oltiin taas tien päällä. Nyt oli suuntana Kalajoki. Matkalla sinne oli upeat maisemat ja näki kilometrien päähän. Tai niin noi väitti, mä näen lähinnä vaan taivaan.

Ihmiset oli suunnitelleet et mennään jompaan kumpaan hiekkasärkkien alueella olevista leirintäalueistä, mut ne oli aivan täyteen ammuttu. Alko ihan ahdistaa se ihmis- ja autopaljous. Siel oli myös joku lasten mesta, Jukupark vai mikä lie ja sinne oli ihan jäätävät jonot. Aika nopsaan kävi selväks et me ei todellakaan edes yritetä mahtua sinne, vaan päädyttiin parikyt kilsaa etelämmäs Himangalle Sautinkariin, siellä pysty taas ihmisetkin hengittää.

 

Ja mitä sitten tapahtui, siitä kuulemme ensi kerralla...