Parissa mätsärissä

Koska kelit on olleet kohillaan ja ihmisellä aikaa, ollaan virallisen näyttelyn jälkeen käyty kahdessa mätsärissä vähän treenailee. Viime sunnuntaina oltiin kisamassa Lohjan kaunein koira -tittelistä, mutta onhan se ihan luonnollista ettei se meitsille tipahtanut, koska oon kirkkonummelainen. Täällä ei meitin porukasta ollu muita ku mä ja ihminen, muut jäi kotio. Nähtiin tosin siellä ihmisen sukulaisia ja uusiakin tuttavuuksia.

Tapatumapaikka oli tosi iso ja tilava ja järjestelyt oli tosi jees. Vetskuluokassa tosin arvostelu meni hieman eri lailla ku mihin ollaan mätsäreissä totuttu, mutta koska nää on epävirallisia juttuja, ni saa kai niin tehdä. Siinä kehää odotellessa meikä kävi kisaamassa nakinsyönnissä, mut vaikka ahne possu olenkin, joku vähän isompi otus voitti sen tunnin kisan. Mut oli siellä kyl mua hitaampiakin!

Seuraavalla viikolla ajeltiin sit koko jengi Tuusulaan ja käytiin ensin taas vähän sukuloimassa ja ulkoilemassa. Ihminen jaksaa taivastella, miten hienosti me aina käyttäydytään kylillä, vaikka himassa me ollaan välillä ihan kamalia. 

Hyvissä ajoin asettauduttiin sit kisapaikalle, meikä ja Tuuli ilmottiin kehiin. Näin siis ihminen teki siitä huolimatta, että se inhoo kytätä kahden kehän välillä et mikä numero on milloinki vuorossa. Yleensähän mätsäreissä kyllä tosi hyvin joustetaan ja kehään voi mennä sit jossain välissä, jos oma vuoro on menny ohi kun on ollu just toisessa kehässä. Näin Tuusulassakin sai tehdä ja meikä kävi eka vetskukehässä ja sitte Tuuli meni pieniin aikuisiin.

Odottelua oli jonkin verran, mut sehän kuuluu asiaan. Meikä ottaa aika lungisti nää hommat nykyään!

Me molemmat saatiin sininen nauha. Meikä pärjäs sit lopulta kuiteskin niin, että oli 19 vetskun joukosta sinisten neljäs. Tässä vaiheessa sit olikin päällekkäisyyttä ja molempien kehät oli just samaan aikaan, eikä Tuulin kehästä kukaan huudellu perään.. Vetskukehässä enempikin odotettiin porukkaa, jos joku ei ollut just siinä hollilla. Ihminen valitsi nyt kuiteskin mut ja vetskukehän, koska aatteli ettei Tuuli tällä kertaa pärjää, sen kehässä oli tosi paljon koiria. Ja se oli saanut ihan hyvän treenin sen kaa kuiteskin siinä yksilöarvostelussa.

Tämmösiä tällä kertaa. Lähdettiin sit kotiin ajeleen ja ihminen siinä matkalla tutkiskeli mitä kaikkea me oltiin voitettu. No, yks lahjakortti oli koruun, joka olis pitäny käydä valkkaa siellä paikan päällä. Me ei todellakaan käännytty takas, säästy se koru jollekin toiselle.

Kaisusta mun piti vielä sanoa, että sen leikkaus menee peräti kesäkuun puolelle, sit vasta saa sen irrallisen metallinpalan polvesta pois. Tässä välissä se pääsee kyllä fyssarille.

Virallista ja epävirallista

Missikisaa siis. Tulollaan oli syyskuun alun Kihniön ryhmis ja samalla viikolla mein ihminen huomasi Tuusulassa arki-illan mätsärin. No sinnehän me sit lähdettiin, harjoittelemaan kuulemma. Piti yrittää tehdä jotain ettei Kalajoen kehässä räksyttäminen toistuisi. Aijaa, miks kaikki kiva kielletään?

Kammottavien ruuhkien takia meinattiin myöhästyä, mut onneks ehdittiin kuiteskin. Mä pyörähdin vetskukehässä seitsemän muun kanssa ja sijoituin sinisten toiseksi. Ja käyttäydyin kohtuu hyvin, vaikka muutama räksä-ääni suusta pääsikin, hih.

 

Tuulin vuoroa jouduttiin pikkasen oottaa, mut mikäs siellä oli mukavassa syysillassa hengaillessa. Pienissä aikuisissa oli 42 koiraa ja ensteks Tuuli sai sininen nauhan, mut lopulta sitten voitti kaikki muut siniset ja pääsi bis-kehään! Siellä ei sit enää sijoitusta tullut. Mut olipa kiva iltarupeama ja nähtiinpä pari tuttuakin.

 

Saman viikon perjantaina lähdettiin sit vaunun kera kohti Parkanoa, jossa leiriydyttiin Pahkalanniemeen. Alueena paikka oli hieno, mutta muuten aika tuhruisessa kunnossa. Vessoissa oli kuulemma jääkylmä. Lyhyen kävelymatkan päässä oli useita kauppoja ja huoltsikoita.

 

 

Parien yöunien jälkeen ajettiin aikaisin sunnuntaina parinkymmenen kilsan päähän Kihniöön, jossa oltiinkin sitten jopa vähän turhan ajoissa. Lämpötila oli hädin tuskin plussan puolella, mut onneks meil karvasilla ei ollu hätää. Ja jotain kuulin puhuttavan myös pitkistä kalsareista, joten ehkei noi ihmisetkään ihan pystyyn jäätyneet.

 

Shelttikehän tuomari oli alkuperäisestä muuttunut, mutta koska oli uusi tuttavuus niin lähdettiin noinkin pitkälle. Vaan ei ehkä olis kannattanut, Tuulille H ja mulle EH, ihan pöh. No, kaikkia ei voi miellyttää. Sai siellä joku valioluokan narttukin T:n purennan takia.

Meillä oli kuiteskin mukava päivä siellä ja kyllä aurinkokin lopulta näyttäytyi. Ja lähes koko kotimatkanhan se paistoi, mut mehän taas nukuttiin.