Sappi kiehuu, vai kiehuuko?

Tervehdys helteen uuvuttamalta laumalta, puuh! Onneks alkaa pikkuhiljaa olla siedettävämpää. Kyllä me kesästä tykätään tosi paljon, mut liika on liikaa, ihan kaikessa. Ollaan reilu viikko nukuttu mein ihmisen kanssa vaunussa, kun siellä on paljon viileämpää ku talossa. Vähänku oltais retkellä koko ajan, hauskaa!

Hoopersia ei olla nyt käyty treenaa kun on ollu liian kuuma. Ei me lenkillekään mennä ku viideltä aamulla, ei sitten pyörrytä me nelijalkaiset eikä mein ihminen.

Mut on tässä ollu vähän hässäkkää kuiteskin. Mantan vatta on taas ollu tosi kipee, joten sen kanssa käytiin lekurissa viime viikolla. Me ryysättiin sinne koko jengi, ja voi että siellä oli ihanan viileetä kun ilmastointi toimi. Oltais voitu jäädä sinne! Mä kyllä otinkin tirsat lattialla sillä aikaa kun Mantaa ultrattiin. Käyttäydyttiin muutenkin tosi mallikkaasti, vaik oltiin koko rymyjengi matkassa. Ja tiettyhän hyvästä käytöksestä sai palkkaa, KARKKIA!!

Meidän kaikkien sappi on ainakin kerran aiemmin ultrattu, kun meillä shelteillä on aika paljon niitä sappiongelmia nykyään, jopa niin pahoja että tarttee koko härpäke leikata pois. Mun yhdeltä pojalta se onkin leikattu jo pari vuotta sitten. No mutta, meidän sapet on aiemmin ollu tosi jees, mut nyt ekaa kertaa Mantalla oli siellä sakkaa kohtalainen määrä. Se tosin ei välttämättä selitä sen vattakipuja, koska sillä on aiemminkin ollu ongelmaa suoliston kanssa, eikä sillon ollu vielä sapessa mitään. Verikokeet kerto että kolesteroliarvo on koholla, samoin haima-arvo lievästi. Nyt vielä odotetaan borrelia vasta-ainetestin tuloksia.

Että seurantalinjalla mennään nyt muutama viikko, sit kontrolloidaan sekä sappi että veriarvot, varsinkin toi haima. Ruoaks Manta on saanu jo pidempään anallergenic nappulaa, puuroa ja kypsää lihaa. Nyt se raukka saa jonkun aikaa pelkkää nappulaa. Olen pahoillani, lapseni, mutta tässä en voi auttaa. On sillä varuiks myös kipulääkettä ja närästyslääkettä.

Manta oli nuorempana tosi hankala tuolla lääkärissä, kun sitä pelotti niin perk...sti. Nykyään se on rauhallisempi, mut siltä otetaan verta aika takajalasta, ettei sen tartte kattella sitä hoitsua vaan se voi työntää päänsä ton ihmisen kainaloon. Varsinainen jänis, pää puskaan, vaikka kettuhan se on!

Mut ei täs ny tän ihmeempää. Mä palaan taas, kyllä kaikenlaisia tapahtumia on kuulemma tulollaan. Jännää!

Rähmäkäpälä-hoopersia

 

Siis, tolla mun ihmisellä on vain kaksi jalkaa, eikä se siltikään tiedä mihin ne laittais, voi syvä huokaus.. Eikä se meinannut tota videoo tänne laittaa, mut ajattelin et onhan se sit kiva myöhemmin katsoa kuin paljon ollaan vaikka puolessa vuodessa edistytty. Tai siis toivottavasti ollaan edistytty. Toi oli meidän kolmas treenikerta ja nyt oli vaan noita tynnyreitä kierrettävänä. Ei mun oma kuntokaan ole sitä luokkaa mitä se oli kolme vuotta sitten kun aksattiin, mut kyl tuolla rantahiekalla on ihan kauheeta juosta! Onneks tilanne korjaantuu ennen seuraavia treenejä.

Mutta siinä teille räksä-räksää, ohjaajan käskytystä ja linnunlaulua sulassa sovussa.

Täällä me odotellaan lauman kanssa juhannusta, vaik ei se taida meidän normi viikonlopusta juurikaan poiketa. Mä toivon kuiteskin et noi ihmiset grillais, sillä siinä grillin ympäristössä on mukava hengailla, se on yks mun lemppareita, koska jotain täkyjä sieltä aina lentelee.

 

Muksaa keskikesän juhlaa vaan teille muillekin, näin pikkasen ennakkoon!

Aksakoirasta missiksi

Koska agility on mun osalta jäänyt jo historiaan, on ton ihmisen pitänyt keksiä jotain mukavaa tekemistä siihen tilalle. Parin hiljaisemman vuoden jälkeen se on saanut päähänsä tehdä musta missin. Muutama vuosi sitten tuskin kukaan olis uskonut, että mä olen vallan taitava sipsuttamaan kehässä. Ja tän homman mä opin ihan pienellä treenillä. Aiemmin en oo myöskään kauheesti tykännyt olla siinä pöydällä kopeloitavana, mut nyt sekin sujuu ihan tosi kivasti ja mä luotan tohon ihmiseen, et mitään pahaa ei tapahdu. Eläinlääkärijutut on sit ihan erikseen.

Nyt ollaan alkukesästä käyty kahdessa virallisessa näyttelyssä ja mukavia reissuja ne on olleet. Mä esiinnyn siis veteraaneissa ja se luokka on aina viimeisenä. Mut mitä useampi lajitoveri ehtii käydä kehässä ennen mua, sitä enemmän sieltä maasta löytyy imuroitavia sattumia. Ei kuulemma ole kauheen toivottavaa, että esiintyy nenä maassa kiinni, mut ei kai se ny haittaa jos mä vähän huikopalaa sieltä nappaan, jaksan sit juosta sen kierroksen loppuun pirteänä.

 

Eilen oltiin sit iltasella sellasessa epävirallisessa näyttelyssä, eli match show:ssa. Mätsäristä noi ihmiset puhuu. Alkuun luulin, et pääsen oikeesti kolmen vuoden tauon jälkeen aksaamaan, kun oon siellä samassa hallissa vuosia sitten kisannut ja jopa voittanut, mut ei, siellä oli esteet laitettu sivuun ja rakennettu kehät misseilyä varten. Äkkii mä sit rauhotuin missimoodiin ja mulle käy kyllä kaikki lajit, kunhan palkka on kohdillaan ja saan ton oman ihmiseni kanssa tehdä.

Mullehan kävi sit niin hienosti, että mä voitin veteraaniluokan, vähänkö päheetä! Mut kyllä sen eteen sai muutaman askeleen ottaa, kun tuomari tykkäs juoksuttaa meitä aika paljon. Toi ihminen oli ihan hiki päässä, kun oli laittanut liikaa rytkyä niskaan. Mut hienosti meillä siis meni!

 

Tuuli osallistui pienten aikuisten luokkaan, jossa oli kisailijoita melkeen 40, ihan hirvee määrä. Siinä alussa se sai punaisen nauhan, mutta ei sitten sijoittunut neljän joukkoon kuiteskaan. Mut meitsihän pääsi sit illan päätteeks BIS-kehään, jossa kymmenestä koirasta valittiin koko mätsärin paras. Tässä mä en sit enää ollu neljän sakissa, mut ei haitannu yhtään.

 

Oli kyl tosi hyvää harjoitusta pitkästä aikaa olla tommosessa hallissa, missä kaikki äänetkin on erilaisia ku ulkona. Ja niitä ääniä kyllä riitti, varsinkin sinä alussa, pelkäsin jo että tolta ihmiseltä räjähtää pää kun se piteli korviaan muutaman ison koiran kiljuessa siinä vieressä ihan holtittomasti. Onneks tilanne sit rauhottui aika nopsaan ja melutaso laski. Mä en ittekään kiihtynyt ku pari hassua kertaa, mut mua muistutettiin heti, et ei oo sopivaa meuhkata, joten mä sit olin ihan hiljaa. Onneks tänä iltana on taas Hoopers-treenit, siellä mä saan huutaa ääneni käheeksi, jos musta siltä tuntuu ja saattaa olla, että musta tuntuu just siltä!

📷 Erikoisnäyttelyn kuvat, kolme ylintä, Satu Tuominen

Morjens ja tervetuloa seuraamaan mun, eli mama-Fayn blogia. Mä oon tuolla Instan puolella jo jonkin aikaa tarinoinut, mutta päätin nyt laajentaa reviiriä tänne blogiin kans. Maailma on tätä nykyä niin hullu ja sekaisin, että jos mun tarinat piristää ees yhden lukijan päivää, niin tää touhu ei ole turhaa.

Noilta välilehdiltä löydät pienet esittelyt meidän laumasta, meidän ihminen kirjoitti meistä aika osuvasti. Mä jatkan sitten tästä ite, koska mä oon tämmönen minä-minä-minä-tyyppinen pieni eläin. Kaikki mulle tänne heti nyt ja mä osaan mitä vaan!

Tervetuloa vielä kerran!